Alku eli ensimmäinen vuosi Näpsässä

Into käsillä tekemiseen polttelee. Kotona itsekseen on vaikea tutustua uusiin tekniikoihin - puuttuu sekä taito että välineet. Tämän vuoksi aloitin vuonna 2003 uuden harrastuksen ja lähdin mukaan Näpsä-käsityökouluun. Siitä on muodostunut vuosien varrella oma rakas harrastus, joka rajaa sopivasti omaa aikaa keskellä viikkoa ja tarjoaa hienon mahdollisuuden uppoutua erilaisten käsitöiden maailmaan.

Äitini on monipuolinen ompelija, joka on vaatettanut minua pitkälle nuoruuteen asti. Isäni olen aina nähnyt rakentavan jotakin niin taloja, mökkejä, laitureita, sänkyjä jne. Mummoni on mestarinyplääjä, joka myös kutoi kangaspuillaan niin mattoja kuin muita tekstiilejä ja kokeili elämänsä varrella monia erilaisia käsityötekniikoita. Pappani oli taidokas puutöissä mm. sorvauksessa ja hän viimeisteli työnsä aina huolella. Nauroimmekin joskus, että tämä on papan tekemä, kun se on ainakin kolmeen kertaan lakattu. Olen siis aina nähnyt ympärilläni käsillä tekeviä ihmisiä ja saanut heiltä paljon esimerkkejä ja opastusta omiin kokeiluihini. Olen kasvanut käsillä tekemisen kulttuuriin.

Lukion jälkeen ammatinvalintaa pohdiskellessani, olin selkeästi kahden vaiheilla. Harkitsin käsityöammattia ja hainkin erilaisiin alan kouluihin. Wetterhoffin vaatetussuunnittelun koulutukseen Hämeen ammattikorkeakouluun pääsin sisään ja olin opintoja aloittamassakin, kunnes sain tietää päässeeni myös toisaalle. Silloin tein valinnan - käsityöt ja taiteet olkoot harrastukseni, ei työni.

Näpsä on tarjonnut mainion paikan oppia taitavien opettajien johdolla ja hyviä materiaaleja sekä työvälineitä käyttämällä. Positiivista on aina ollut myös oman aikuisryhmän kannustus ja tuki. Omassa tutussa ryhmässä saat uppoutua halutessasi omaan projektiisi tai tehdä omaa työtä rinta rinnan muiden kanssa neuvoja, vinkkejä ja inspiraatiota saaden. Mielestäni aiku-ryhmissä on mukavaa yhteistä huumoria, jonka avulla kestämme luovaa tuskaa, jota töiden suunnitteluun ja ideointiin joskus liittyy ja otamme vastaan pettymyksiä, kun joku työ omasta mielestämme epäonnistuu.

Tässä portfoliossa esittelen vuosina 2003-2011 valmistuneista Näpsä-käsitöitä. Alussa esittelen erilaisia, eri materiaaleista ja eri tekniikoilla valmistettuja tuotteita sekä aikaansaannoksia. Kuvaan myös muutaman keskeneräisen työn. Blogissa on tarkemmat kuvaukset keramiikasta, tilkkutöistä ja huovutuksesta, koska olen näillä tekniikoilla tehnyt eniten tuotteita sekä kokenut pääseväni niissä hieman syvemmälle ja kehittänyt omaa tekemistäni. Lopussa muistelen muutamia käymiäni näyttelyjä ja luentoja sekä arvioin muutamin sanoin portfoliota ja sen tekemistä.

Nahkalaukku

Tämä pieni nahkalaukku oli ensimmäinen työ, jonka Näpsässä valmistin. Pajassa valmistettiin erilaisia tuotteita mm. laukkuja, kukkaroita, kirjankansia ja penaaleja parkkinahkasta käsin ommellen. Suunnittelin laukun mallin erään vanhan laukun pohjalta ja tein nahan leikkausta varten paperista kaavat, joiden muotoa testasin myös teippaamalla ne yhteen. Laukku on koottu käsin jännelangalla ompelemalla. Pakotin laukkuni kuviot kuvioraudoilla lyömällä. Jätin laukun nahan väriseksi ja käsittelin sen ainoastaan mehiläisvahalla. Vuosien varrella laukun väri on tummunut luonnollisesti. Kiinnitykseksi askartelin nahkaisen soljen.

Kankaanvärjäys

Ensimmäisenä vuonna pääsin oikein värjäyksen peruskurssille, jossa tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa värjätty ja mahdollisesti painokuvioitu vaatetuskangas. Tutustuimme Johannes Ittenin värioppiin ja hänen luomaan 12 puhtaan värin väriympyrään. Opettelimme värien sekoittamista sekä teimme värjäyskokeiluja. Seuraavaa ompelupajaa varten värjäsimme kangasta oman värisekoituksemme mukaisesti lähinnä jätesäkissä värjäämällä. Tällöin jätesäkkiin kaadettiin kankaan päälle sekoitetut väriliemet, leivottiin pussia, jotta väri sekoittuisi ja imeytyisi kankaaseen tasaisesti, ja laitettiin suljettu pussi lämpimään paikkaan n. vuorokaudeksi. 

Värjäys on tarkkaa puuhaa - millilitramitoille ja grammapuntareille oli käyttöä, kun etsimme oikeaa sekoitussuhdettä värilientä varten. Tarkat työvaiheet ja ohjeet olivat tarpeen, kun puuhasimme kukin oman kankaamme kanssa. Edelleenkin tunnen olevani värjäyksessä melko hukassa ja joudun turvautumaan ohjeisiin ja opettajien opastukseen.

Värjäsin ison vaaleansinisen kankaan, josta osaan tein myös ruskeita tupsumaisia monotypioita. Eli tein tupsut ensin pensselillä muovikalvolle, jonka painoin sitten kankaalle. Näin kuvio siirtyi muovista kankaalle, jonka jälkeen tein jälleen uudet kuviot jne.

Jakku itsevärjätystä kankaasta

Ensimmäisen vuoden viimeisessä pajassa otettiin materiaalina käyttöön edellisessä pajassa värjätty kangas. Ompelupajassa oli lähtökohtana 1700 ja 1800-lukujen kansanomaiset vaatteet: jakut, liivit ja mekot. Otimme vaikutteita erilaisista kansanomaisista vaatteista ja suunnittelimme oman mallimme. Itse tein melko modernin jakun, johon tein kaavat yhdestä paljon käytetystä jakustani. Jakussa on farkkutakkimaisia vaikutteita, mikä johtunee osittain myös kankaan värityksestä. Käytin jakkuun ainoastaan värjättyä osaa kankaasta, painokuvin koristeltu kangas odottelee edelleen käyttökohdettaan. Vetoketjukiinnitys ja pieni pystykaulus tuovat jakkuun oman ilmeensä.

Tämä paja oli minulle periaatteessa hyvin tuttua, koska olen ommellut nuorempana paljon vaatteita kaavojen mukaan ja paljon myös ilman, eli leikannut kangasta esim. vanhojen housujen mukaan. Teknisesti ompelu on tuttua ja tunnen sitä osaavanikin, mutta se ei ole oikein mielenlaadulleni sopivaa. Olen liian suurpiirteinen, en jaksa välttämättä ottaa tarkkoja mittoja, sovittaa kaavoja, tehdä välisilityksiä ja sovituksia tai kiinnittää osia ensin parsimalla, jotta ne saisi siististi kiinni. Tämän jakun koitin tehdä viimeisen päälle ja hyvähän siitä sitten tulikin.

Onnistuneita töitä eri tekniikoin

Saami-teema: Lapinlakki, risku ja tinalankatyöt

Syksyllä 2007 aloitimme Näpsä-vuoden teemana saamelaiskäsityöt. Kaikki ryhmät tutustuivat saamelaisiin käsityöperinteisiin ja toteuttivat eri tekniikoilla omia tuotteita. Meidän aikuisten ryhmät tekivät pajoissa erilaisia tekstiilitöitä esim. lapinlakkeja, luhkia, lapasia tai sukkia, nahkatöitä esim. pieniä pussukoita, hopealankapunontoja mm. rannekkeita tai koristeita asusteisiin sekä metallitöitä mm. riskuja.

Tein tyttärelleni oman lapinlakin verkakankaasta, jonka ensin värjäsin heikkohappoväreillä. Oikean lämpimän punaisen sävyn etsiminen oli taas oma projektinsa ja testitilkkuja tuli tehtyä. Otin lapinlakin kaavan saamelaiskäsitöitä esittelevästä kirjasta ja kävin ostamassa kirjavia koristenauhoja ja vuorikankaaksi vuorisilkkiä.

Olin aina luullut, että koristenauhoilla oli tarkkoja merkityksiä saamelaisille, mutta pajan aikana Näpsässä vieraillut saamelainen tekstiilitaiteilija Seija Ranttila kertoi luennollaan, ettei yksittäisillä nauhoilla ollut tarkkoja kulttuurisia merkityksiä. Nauhoja oli käyty hankkimassa aikoinaan mm. Norjan rannikkokaupungeista, joissa erilaiset kauppalaivat vierailivat. Mitä enemmän lakissa oli nauhoja, sen varakkaampana saatettiin perhettä pitää. Siksak-kuvioiset nauhat olivat suosittuja ja niiden sanottiin kuvaavan revontulia.

Punainen naisen lapinlakki ja sininen/musta miesten neljäntuulen lakki ovat osa saamenpukua, joissa riittää erilaisia yksityiskohtia ja kauniita koristeluja ja tyylikkäitä rakenteita. Eri alueiden kansanpuvut erottuvat väritykseltään, koristuksiltaan ja muodoiltaankin. Värien, koristeiden ja korujen käyttö vaihteli eri alueiden saamelaisten kesken ja joillain suvuilla saattoi olla omia perinteitä niiden käytössä. Yksityiskohdista saamenpukujen tuntijat voivat nähdä mahdollisesti myös kantajansa aseman tai siviilisäädyn. Ennen pukua pidettiin arkenakin, mutta nykyisin puku on selkeämmin juhla- ja edustuskäytössä.

Saamelaiseen naistenpukuun kuuluu olennaisena osana risku-koru. Riskussa on tyypillisesti pieniä pyöreitä koveria ja kuperia iloisesti kiliseviä ja liikkuvia osia, joita kutsutaan laukkasiksi. Mitä enemmän risku kilisee, sitä parempi. Kuvassa näkyvään omaan risku-koruunikin kiinnitin pieniä laukkasia reunaan porattuihin reikiin. Ajan kuluessa irrotin ne, koska ne eivät oikein pysyneet kiinni, takertuivat kiinni vaatteisiin sekä kilisivät omaan korvaani liiaksi.

Tämä risku on ainoa metallityö, jonka olen Näpsässä tehnyt. Se on toteutettu pronssilevystä takomalla, sahaamalla ja poraamalla. Keskelle on juotettu pyöreä luonnonkivi. Juotos on patinoitu, jotta se istuu paremmin pronssin kylkeen.

Tyypillisiä ja perinteikkäitä saamelaiskäsitöitä ovat myös erilaiset tinalankapunonnat ja -kirjonnat. Rannekorut on punottu nahkanauhan ympärille, päihin on ommeltu nahkapalat ja tehty pieni napinläpi kiinnitysnapille. Tinalangalla kirjaillut asusteet ja laukut, joita ryhmässämme toteutettiin, olivat myös todella viehättäviä.

Riskun työstämisen jälkeen minulle jäi hieman aikaa, joten halusin tutustua pronssisen muinaisketjun tekemiseen. Ketjupajoihin en ole vielä Näpsän aikana päässyt, mutta pieni kipinä jäi. Tulos on kaunista, tekeminen hidasta ja näppivoimia vaativaa.


Koristemaalaus

Korsistemaalauspajassa koristelimme perinteisin kukka- ja kasvikuvin erilaisia tuotteita. Itse tein muutaman juuriharjan, kukkaruukun sekä huussikyltin. Otimme koristeluihin mallia sekä erilaisista koristemaalauskirjoista että kasvikuvista. Ensin teimme pohjamaalauksen, jonka päälle tehtiin koristelut ja viimeisteltiin työ lakkapinnalla, jotta siihen saatiin parempi (veden)kestävyys.

Tämä paja oli hauskaa piiperrystä ja itselleni mieleistä, koska muistan tehneeni tällaisia kukkamaalauksia nuorempana oljyvärimaalausharrastajana. Kasveihin saatiin kolmiulotteista tuntua, kun ne maalattiin kerroksittain ja käytettiin voimakkaita varjostuksia sekä korostettiin valokohtia. Erityisen tyytyväinen olin pajassa tekemääni vaaleansiniseen kukkaruukkuun, johon maalasin ruiskaunokkeja. Tämä ruukku on valitettavasti hajonnut ja heitetty pois, eikä kuvaa tietenkään ole tallella. :(



Lasipaja: Tiffany- ja sulatuslasityöt

Tiffany-lasityöt eivät koskaan ole minua juuri viehättäneet, joten niiden tekeminen itse ei myöskään tuntunut aluksi ollenkaan kiinnostavalta. Mutta tämähän Näpsässä on juuri yksi sen parhaimmista puolista - joudut tekemään myös sellaista, josta et ole niin kiinnostunut ja jota et osaa. Ja kuten niin usein aiemminkin, itse materiaali ja sen käsittely alkaa viehättää, kun siihen tutustuu. Erilaiset lasipinnat ja eriväriset lasit alkoivat hurmata ja lasikaupassa oli runsauden pulaa, kun piti valita laseja omaan työhön.

Tein itse suunnitelemani pienen tiffanylasityön ikkunaan. Suunnittelemani malli osoittautui haastavaksi. Oli vaikeaa leikata ja hioa lasista juuri oikean kokoisia ja mallisia paloja sekä saada ne juotettua kauniisti neliön muotoon ja raamien sisään. Hionta oli kovaa hommaa! 

Sen verran tiffanystä innostuin, että väkersin vielä muutamia lasienkeleitä sekä joitain koruja.

Sulatuslasien tekeminen oli hauskaa ja kokeellista. Sulatin muutamia lautasia venytystekniikalla, joulukoristeita reliefisulatuksina sekä pieniä koruja erilaisista jämäpaloista. Tuntui, että tässä asiassa pääsin vauhtiin vasta pajan lopulla. Uutta pajaa siis odotellessa...

Kasvivärjäys

 

Syksyn kasvivärjäyspajan aloitimme jo kesällä, kun tehtävänämme oli kerätä luonnosta kasveja, puunkuorta, sieniä tai marjoja värjäysaineiksi. Itse keräsin saniaisia sekä kuusen kuorta. Oli mielenkiintoista tutustua ryhmäläisten keräämiin kasveihin ja jännittää yhdessä porukalla, millaisia värejä saamme niistä irti. Tämä oli yksi yllätyksellisimmistä ja jännittävimmistä pajoista Näpsässä.

Etenimme värjäyksissä seuraavasti:

• valitsimme värjättävän Pirkka-langan, jonka oma väri vaikutti lopputulokseen,
• puretimme eli esikäsittelimme langat (muistaakseni alunalla ja viinikivellä), jotta väri tarttuu ja kiinnittyy niihin paremmin,
• liotimme kuivattuja kasveja ja keitimme niistä väriliemen,
• värjäsimme langat väriliemessä
• ja lopuksi ihmettelimme lopputulosta!

Yllätyksellisyyttä riitti, koska lähes kaikista kasveista odotimme saavamme erilaisia haaleita keltaisen, ruskean ja vihreän sävyjä. Välillä jokin väri yllätti kirkkaudellaan - ihmettelimme esimerkiksi Pirkkalasta kerätyn pajunlehden lähes omenanvihreää lopputulosta ja vertasimme sitä tamperelaisen pajun haaleaan vihreää. Opimme pajan aikana, että lopputulokseen vaikuttavat monet asiat mm. kasvivalinta, langan oma väri, liemen vahvuus eli kuinka paljon kasveista on saatu irti väriainesta sekä myös kasvin osan keruuaika tai paikka. Alkukesästä kerätyistä lehdistä irtosi esim. helpommin kirkkaita sävyjä, kuin loppukesästä kerätyistä.

Itse värjäsin saniaisella vaaleaa Pirkka-lankaa sekä kuusen kuorella vaaleaa ja harmaata Pirkka-lankaa. Saniaisesta ja kuusen kuoresta tuli hyvin samankaltaisia haaleita vaaleankeltaisia sävyjä, saniaisesta vaaleampaa kuin kuoresta. Harmaa lanka sai hieman vihertävän sävyn. Kuvassa on langoilla neulottu lapsen villahaalari, jossa näkyy raidoissa kaikki nämä kolme väriä. Kokosimme lopulta kaikista ryhmässä värjätyistä kokeiluista värikartan, jonka voi nähdä kuvassa. Väriläiskinä tässä värikartassa ovat pinkit kokenillilla värjätyt langat. Kokenilli on kuivattuja kilpikirvoja, joista irtoaa karmiininpunaista väriä. Myös aronian marjoista irtosi hentoa lilan sävyä, mutta tämän sanottiin haalistuvan helposti valon vaikutuksesta.

Kun langat likosivat puretus- tai väriliemissä, meillä oli aikaa tehdä pieniä puhdetöitä. Teimme mm. kuvassa näkyviä lankanappeja, neuloimme omia projekteja, tuunasimme villavaatteista uusia asusteita sekä kokeilimme haarukkavirkkausta.

Batiikki

 

Batiikkia valoa vasten

Loppuvuodesta 2008 oli vuorossa jälleen värjäystä. Tutustuimme erilaisiin reservimenetelmiin, joissa osia kankaasta suojataan ennen värjäystä. Suojaus estää värin tarttumisen suojattuun kohtaan eli reservoi sen. Tunnetuimpia reservointitapoja ovat erilaisten taikinoiden ja vahojen sekä solmujen ja sidontojen käyttö. Vahareservointia kutsutaan batiikiksi. Batiikissa vahaa levitetään kankaalle siveltimellä tai tjanting-kannulla. Siveltimellä voi vahata helposti laajempia alueita ja erikokoisilla tjanting-kannuilla kuumaa vahaa voi valuttaa ohuesti ja tehdä erilaisia kuviointeja.

Toteutin pajassa tyttäreni ritarileikkien innoittamana vaakunakilven. Tein tarkan suunnitelman vahaus- ja värjäysprosessia varten paperille. Kaiken kaikkiaan vahasin ja värjäsin kangasta viisi kertaa (molemmin puolin) sekä lopuksi maalasin pintaan kuvioita. Aloitin vaaleimmista väripinnoista eli valkoisesta, jatkoin keltaisiin ja oransseihin, sitten ruskeisiin sekä lopuksi harmaanmustaan. Ensimmäisenä vahasin kohdat, jotka jäisivät valkoisiksi, kankaan värisiksi. Tämän jälkeen värjäsin keltaiset kohdat kankaasta siveltimellä. Tämän jälkeen vahasin keltaiseksi jäävät pinnat ja jatkoin värjäystä oranssisista alueista ja jatkoin näin suunnitelmani mukaan. 

Viimeisenä värjäsin koko kankaan upottamalla sen mustanharmaaseen väriliemeen. Viimeinen värjäyskerta oli riski, koska liian heikko vahakerros ei estä mustaa väriä värjäämästä kangasta. Osittain riski toteutui, eli monet oranssit väripinnat sekoittuivat mustan kanssa ja vaakunan alaosan kuviorajat häipyivät. Silti vaakunasta tuli mielenkiintoinen ja varsin hauska esimerkki batiikkityöstä. Varsinkin yläreunan keltaisissa osissa näkyy hienoja vahan murtumisestä jääneitä värjäymiä, jotka ovat batiikille ominaisia.

Makrameepunottu kassi

Punontapajassa keväällä 2005 teimme paperinarusta kevyen kesäkassin. Kassi punottiin makramee-tekniikalla. Kassiosassa on käytetty toistuvaa kaksoistasosolmua. Naruja oikein kuljettamalla, kassiin muodostuu solmeilulla kauniita kukka-ympyräkuvioita. Kassin reunanauha ja olkahihnat on myös solmeiltu kaksoistasosolmulla niin, että solmun sisään jää paperinaruja, jotka tekevät niistä tukevammat ja kestävämmät.

Kireämpiä ja löysempia kaksoistasosolmuja.

Kassia oli oikein mukava tehdä ja se valmistui melko nopeasti. Käytettävyys on sitten ollutkin pieni ongelma. En ole ollut sellaista lähtöä, että olisivat tavarat pysyneet sisällä, joten on jäänyt käyttämättömäksi. Suunnitelmissa on kiinnittää sisäpuolelle kankainen vuori, ehkä täksi kesäksi :)


Metallilankapunonta

Tämän portfolion valmistuessa teen juuri parasta aikaa metallilankapunontaa. Tämä laji vaatii kolmiulotteista hahmotuskykyä, näppivoimia ja -näppäryyttä. Tutustumme pajassa slovakialaisiin ja ruotsalaisiin rautalankapunonta ja -taivutusperinteisiin ja valmistamme erilaisia koreja, lautasia, naulakoita, pannunalusia, roikottimia jne. Aloitimme työt peruskorista, jonka kokoa ja korkeutta voi säädellä työn edetessä. Kuvassa ensimmäinen muotopuoli kori, joka näyttää kyllä tästä kuvakulmasta oikein hyvälle.

Korin reunaan on tehty pikkusydämiä, eli rautalankaa on veivattu ensin spiraalille ja sitten väännelty sopivasti, jotta saadaan toistuvaa kaunista sydämellistä kuviota. Tämä osa työstä on erittäin vaikeä selittää, se pitää nähdä ja tehdä itse. Joku pajassa sanoikin, että älä ajattele minne olet kääntämässä ja miten, vaan tee, sieltä se tulee. Tämä pitää kyllä paikkansa, aivot käyvät ajoittain ylikierroksilla, kun yrittää hahmottaa silmillä ja ymmärtää aivoilla, miten tämä nyt pitää mennä.

Keskeneräiset työt

Ainahan joku jää kesken. En halunnut ohittaa näitä muutamaa keskeneräistä työtä, vaan päätin esitellä myös ne portfoliossani. Kaikista näistä töistä olen pitänyt, ne on suunniteltu käyttöön, ne ovat olleet tähän työn vaiheeseen mennessä aivan onnistuneita, mutta silti ne ovat jääneet kesken. En löydä niille mitään muuta yhteistä nimittäjää, kuin että niitä on ollut hidasta tehdä. Ne ovat jääneet nopeasti muiden töiden jalkoihin.

Neulakinnas

Esiäitien kädenjälki -pajassa lähdimme tutustumaan vanhoihin käsityötekniikoihin: karstaamiseen, värttinällä kehräämiseen, lautanauhoihin sekä neulakinnastekniikkaan. Paja oli valinnaispaja, jossa kokoontui innokkaita tekniikoista kiinnostuneita opiskelijoita eri ryhmistä. Pajassa oli heti lähtökohtaisesti erilainen tunnelma, kuin normaaleissa Näpsä-pajoissa. Keskeistä ei ollut valmistuvat uniikit ja käyttökelpoiset tuotteet, vaan itse tekeminen, tekniikoiden opettelu ja harjoittelu sekä perinteisiin menetelmiin tutustumiset.

Lähdimme heti pajan aluksi opettelemaan neulakinnastekniikkaa eli neulaamista, joka on eräänlaista verkkosolmimistekniikkaa, jossa lankaa pujotellaan itsensä ympäri muodostamatta kuitenkaan solmuja. Kudos ei purkaannu ja siitä syntyy melko paksu, mikä on varmasti ollut yksi syy siihen, että neulakintaat ovat olleet hyvin arvostettuja ja käytettyjä, vielä puikoilla neulottujen kintaidenkin yleistyessä.

Tekniikka on haastava ja aluksi opettelu oli erittäin työlästä. Tuli elävästi mieleen pienet hikiset kädet ja vanuuntuva villalanka peruskoulun alaluokilta, kun yritimme porukalla omaksua tekniikan ja saada sormet ja silmät oppimaan neulan ja langan kulku itsensä ympäri. Perimätietona meille kerrottiin, että aloitukset ovatkin kaikkein vaikeimpia - ennen vanhaan äidit antoivat tyttärilleen kapioissa muutaman valmiin neulakintaan aloituksen, jotta taito periytyisi.

Niinhän siinä sitten kävi, että omat kintaani ovat edelleen kesken. Hitaaksi tekniikan tekee erityisesti langan jatkaminen. Eli työtä tehdään katkaistulla langanpätkällä, jota on silloin tällöin jatkettava eli yhdistettävä langanpäät parsinneulan avulla toisiinsa. Opin tekniikan melko nopeasti, mutta se on melko hidasta, minkä vuoksi työ eteni omalle temperamentilleni liian hitaasti. Olen kuitenkin saanut kotona viimeisteltyä toisen kintaan ja aloitettua toisen, mistä olen hyvin tyytyväinen. Olen jatkanut kintaiden neulaamista joka talvi, jotta en unohtaisi tekniikkaa. Tämä pätkittäinen työstäminen tekee työn jäljestä hieman epätasaista, koska neulaamisen kireys vaihtelee joka kerta. Hitaasti mutta varmasti ne kuitenkin valmistuvat. :)

Pajan aikana kävimme Vapriikissa Pirkanmaan esihistoriaa esittelevässä näyttelyssä. Siellä saimme tutustua loimipainokangaspuihin ja kokeilla niilla kutomista. Loimipainoiset kangaspuut ovat vanhimpia tunnettuja kangaspuutyyppejä Euroopassa. Hyvä kuvaus kangaspuista ja niillä kutomisesta löytyy Neulanpistoja sormissani blogista. Kankaankudonnan termit ovat olleet minulle aina vaikeita ja koska olen kutonut hyvin vähän, oli tähän muinaiseen työskentelytapaan tutustuminen varsin eksoottista. Mietiskelimme yhdessä, kuinka joku on aikanaan keksinytkin tällaisen systeemin kankaan kudontaan.

Perusidea kudontaan on hyvin samanlainen, kuin tasokangaspuissa, tässä loimet roikkuvat vaan pystyssä ja niihin on sidottu nimensä mukaisesti painot. Kangasta kudotaan ylhäältä alaspäin ja kudonta tapahtuu seisten. Kangaspuiden sivupuut on asetettu nojalle esim. seinää vasten, joten kallistuskulman avulla loimipainot avaavat toisen viriön. Niisivarren kohottajien avulla viriötä vaihdellaan. Kude pujotetaan viriöön, viriö vaihdetaan ja kudetta lyödään joko käsin tai esim. kudontamiekalla eli tarkoitukseen sopivalla puukepillä.

Kokeilin pajan aikana myös värttinällä kehruuta. Valmistimme oman värttinän ja kehräsimme sillä pienen kokeilun. Lepereen eli karstatun villan sormissa pitäminen ja oikean otteen löytäminen oli vaikeaa. Langasta tuli eläväpintaista, kuin uudet trendilangat. Tämä kokemus opetti, että tekniikka on todellakin osattava, jotta langan laatu voi olla hienoa, ohutta ja paksuudeltaan yhdenmukaista. Mutta periaate tuli selväksi, kuten myös se, että paksumpia lankoja on saatu aikaiseksi useita kehrättyjä lankoja uudellen yhteen kerhäämällä.

Muistan omasta mummolastani jalalla poljettavan rukin, jolla leikimme. En nähnyt mummoni sillä koskaan kehräävän. Tämän kurssin aikana juttelin monista tekniikoista Esteri-mummoni kanssa ja hän kertoi omista kokemuksistaan eri tekniikoiden kanssa. Sain lukea myös Pielavesi-Keitele -lehdestä mummoni Inkeri-sisaresta, jota oli kehrääjätaiturina haastateltu vuonna 2007 ja pyydetty näyttämään kehräämisen mallia lukijoille. Näin esiäiteni kädentaidot tulivat minulle konkreettisesti tämän kurssin aikana läheisemmiksi.


Intialaisvaikutteinen kirjonta- ja tilkkutyö

 

Vuonna 2006 osallistuin tilkkutyöpajaan, jossa oli tarkoitus yhdistellä kirjontaa ja tilkkutöitä sekä ottaa vaikutteita töihin intialaisista kirjontatöistä mm. yhdistelimme kirjontaan pieniä peilipaljetteja. Lähdin tekemään pajassa tyynynpäällistä, jonka keskusta olisi kokonaan kirjottu ja joka kuva-aiheet olisivat intialaisvaikuttesesti eläimiä ja kasveja. Kirjoin kuvioita ketjupistoilla. Tämän kirjontatyön ympärille oli suunnitelu sitten melko yksinkertaisesti neliöistä koostuva tilkkutyö, joka loisi kirjontatyölle raamit.

Jouduin olemaan tästä pajasta töiden vuoksi useamman kerran pois, enkä saanut kirjontatyötä etenemään kotonakaan pajan aikana. Kokonaisen kangasalueen täyteen kirjominen on osoittautunut kovin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, koska työ etenee hitaasti. Olen tätäkin työtä tehnyt eteenpäin silloin tällöin, viimeksi tilkkutyöpajassa syksyllä 2010. Valmistumisaikataulua ei ole asetettu ja työ on prosessissa.

Keramiikkaa

Keramiikka on ollut yksi Näpsän pajasuosikeista, olenkin valinnut sen kaksi kertaa valinnaispajaksi. Olen aina rakastanut muotoilua, on se sitten savesta, muovailuvahasta, lumesta tms. Pidän saven sormituntumasta ja tuoksusta. Ja pisteeksi päälle - keramiikkapajan saa aloittaa terapeuttisesti savimöykkyä mätkimällä.

Ennen Näpsää olin tehnyt keramiikkaa peruskoulussa ja lukiossa sekä lasten- ja nuorten kuvataidekoulussa. Tuolloin työt olivat enemmän taiteellisia kokeiluja. Näpsässä haasteeksi tuli käyttöesineiden valmistus. Suunnitteluun on täytynyt keskittyä huolellisemmin, jotta on pystynyt saamaan aikaan jotakin sellaista, mitä on aikonutkin. On pitänyt opetella paljon uutta savilaaduista ja lasitteista sekä niiden soveltuvuuksista eri tarkoituksiin.

Keramiikan suurimpana haasteena koin sen pitkän työstöprosessin, jossa itse pystyi olemaan aktiivisessa roolissa vain ajoittain. Ensin työtä on työstettävä kosteana ja sopivan notkeana, työn ei saa antaa kuivua välillä. Tämän jälkeen, varsinkin suurien töiden on annettava kuivua hiljalleen, jotta ne eivät kuivu epätasaisesti ja aiheuta halkeamia. Sitten työt raakapoltetaan, jonka jälkeen on vielä mahdollisuus tehdä kuviointeja mm. erilaisilla värjäyksillä. Tämän jälkeen työt lasitetaan ja poltetaan jälleen. Jokaiseen työvaiheeseen liittyy riskejä, työ voi haljeta, osat irrota, työstäminen jää kesken tai lasitus osoittautuukin väärän väriseksi. Fysiikkaa ja kemiaa on jonkin matkaa tunnettava, jotta voi saada työnsä onnistumaan.


Käyttökeramiikkaa

Käyttökeramiikan pajassa 2003 teimme erilaista käyttökeramiikkaa käsinrakennustekniikoilla sekä erilaisia muotteja apuna käyttäen. Teimme myös kokeiluja läpivärjätyn saven käytöstä koristelussa.
Tein tässä pajassa monta erilaista astiaa ja kokeilin erilaisia kuviointi ja koristelutekniikoita, erilaisia savilaatuja sekä erilaisia lasitteita. Pajassa syntyi todellakin käyttökeramiikaa, kuten kuvista näkyy. Kaikki työt ovat olleet käytössä, osa jopa niin kovassa käytössä, että ovat rikkoutuneet matkan varrella.

Yllä näkyvä viinipullon cooleri on rakennettu perinteisesti levytekniikalla. Näpsässä pääsin ensimmäisen kerran käyttämään grafiikasta tuttua prässiä saven kaulimiseen tai mankeloimiseen oikean paksuiseksi. Tämä helpottaa huomattavasti tasalaatuisen levypinnan aikaansaamista ja myös erilaisten savikerrosten yhteenliittämistä esim. kuivoinnissa. Sivussa näkyvät vihertävän punertavat raidat on tehty niin, että eri väristä savea on ensin kaulittu tiiviisti kerroksittain. Tämän jälkeen savesta on leikattu ohut siivu, jossa näkyvät eri kerrokset. Tämä ohut siivu on sitten jälleen kaulittu prässillä kiinni levyn pintaan. Cooleri on lopuksi viimeistelty ulkopuolelta läpinäkyvällä lasitteella ja sisäpuolelta punaruskean sävyisellä lasitteella, joka näkyykin reunassa myös ulospäin.

Valkosipuleiden säilytyskippona ollut, vaaleansinisellä kirjavalla lasitteella viimeistelty astia on tehty kipsimuottia apuna käyttäen. Kartiomaisen kipsimuotin päälle on muotoiltu kaulittu savilevy. Reunat leikataan pois, jotta saadaan symmetrinen pyöreä muoto. Saven annetaan hiukan aikaa kuivua muotin päällä, jotta muoto säilyy irroituksen jälkeenkin. Lopuksi astian pohjaan on tehty savimakkarasta pohja, joka pitää astian pystyssä.

Roikkuva kynttiläalusta, jossa messinkiset rautalankaripustukset.

Suuri ruukku

Valinnaisessa keramiikkapajassa keväällä 2005 ohjelmassa oli suuren ruukun valmistus käsin rakentamalla. Ruukkuja oli tarkoitus tehdä joko ulos tai sisään erilaisiin käyttötarkoituksiin. Minä suunnittelin ruukun parvekkeelle kukkien suojaruukuksi. Tässä käytössä ruukku on ollutkin viime vuosiin asti. Nyt ruukun pohja on irronnut, koska se unohtui eräänä talvena muiden ruukkujen kanssa parvekkeelle, jäätyi ja keväällä liikuteltaessa tiputti pohjan irti. Liitos ei kestänyt tätä unohdusta :) Ruukkukehikko toimii kuitenkin kauniina koristeena uudessa puutarhassani.

Suunnittelemani laakean yläreunastaan sisäänpäin kääntyvän ruukun rakentaminen oli melko haastavaa. Rakensin ruukun pohjan päälle kapeista levyistä makkaratekniikalla. Haastavaa oli saada ruukun muoto pysymään symmetrisenä. Lopputulos oli tämän suhteen erittäin onnistunut, mistä sain myös opettajalta hyvää palautetta. Tein ruukun yläreunaan haarukalla pyyhkimällä raitakuvioinnin ja lasitin ruukun kokonaan samalla kirjavan sinisellä sävyllä. Ruukun koko toi haasteita myös lasitukseen, koska perinteinen helppo lasitus, jossa koko työ upotetaan kerran lasitteeseen, ei onnistunut. Lasitetta kaadettiin ruukun sisään, pyöriltiin ja kaadettiin pois. Ulkoreunaan lasitetta valutettiin kauhalla, mistä jäi pintaan mielenkiintoisia raitoja, kun lasitekerroksen paksuus vaikutti lasitteen lopulliseen väriin.


Laattoja

Toisessa valinnaispajassa keväällä 2009 teemana oli keramiikkalaatat. Tutustuimme aluksi keskiaikaiseen laattaperinteeseen ja kaakeliuunilaattoihin.

Tarkoituksemme oli valaa itse kipsimuotti, johon kaiverretaan kuvio, jota käytetään leimasimen tavoin ja sillä painetaan kuvioita laattoihin. Suunnittelin kolmesta laatasta koostuvan seinälle ripustettavan teoksen, jossa samaa leimasinkuviota on käytetty kaikissa laatoissa hieman eri tavoin. Savena työssä käytettiin 1480 kivitavarasavea, joka oli hyvin rouheaa ja sen pinta jäi mielenkiintoisen eläväksi. Lasitin laatat lopuksi eri värisiksi.

Kipsistä valmistettu leimasin.

Tein laattoihin valmiiksi reiät rautalankaripustusta varten. Valmiit laatat osoittautuvat hyvin painaviksi, joten kiinnitin laatat yhteen tuplarautalangalla. Olin tähän työhön erityisen tyytyväinen, koska ensimmäisen kerran keramiikkatyön aikana, koin osaavani asiaa itsenäisesti. Pystyin viemään prosessia hallitusti eteenpäin ja työ onnitui, kuten oli suunniteltukin. Eri tekniikoiden oppiminen vaatii selkeästi toistoa, jotta voi kokea omaksuneensa jotakin. Olen kokenut tämän varsinkin keramiikan ja huovutuksen kohdalla. Molemmissa materiaali, sen ominaisuuksien ja käyttäytymisen ymmärtäminen vaativat kokemuksia, toistoa ja sormituntumaa.

Kuvassa muita laattoja, joita ehdin pajan lopuksi kokeilla. Laattojen pintakuviot on painettu pehmeään saveen virkatulla pitsiliinalla. Pieni vihreä on kaulakoru, sininen pieni lautanen ja valkoisen käyttötarkoitus on vielä hakusessa. Tein myös yhden suuremman lautasen, joka toimi keittiössä öljypullojen alustana. Tämä lautanen kuitenkin meni käytössä rikki.

Kokeilin myös saven muotoilua kipsimuotin avulla. Keramiikkapajassa oli valmiita kipsimuotteja, joihin oli kaiverrettu erilaisia kuvioita. Tein seinälaatan, jonka keskustaan painelin muotin avulla kolmulotteisen lehtikuvion. Koska savi pakotetaan tässä tiiviisti muottiin eli painellaan kaiverrettuun kuvioon, nostetaan siitä hieman jäykistyneenä irti ja käännetään lopuksi ympäri, muodostuu kuvio kolmiulotteisena savipinnasta nousevaksi, toisin kuin laatoilla painamalla, jossa kuvio painetaan painaumina saveen.

Tilkkutyöt

Vauvan peitto

Ensimmäiseen tilkkutyöpajaan osallistuin vuonna 2006. Tuolloin hyppäsin ennakkoluulojeni vastaisesti valinnaiseen tilkkutyöpajaan. Olin aina ajatellut, etteivät tilkkutyöt ole minua varten. Olen liian suurpiirteinen, jotta voisin saada tarkat ompelukset onnistumaan. Pajassa kävimme aluksi hyvin läpi tilkkutöiden perusasioita: erilaisia mallikertoja eli blokkimalleja, pikablokkien ompelua, värisuunnittelua, tilkkujen leikkaamista, ompelua sekä tilkkutöiden viimeistelyä. Päätin siis ottaa haasteen vastaan ja lähdin suunnittelemaan tyttärelleni päiväpeittoa taaperosänkyyn.

Alkuperäinen suunnitelmaluonnokseni oli kunnianhimoinen. Suunnittelin keskelle kuusi erilaista applikointikuviota, jotka kuitenkin vähenivät työn edetessä kolmeen, koska sain peiton keskustasta näin paremmin muodossaan pysyvän ja kuvioista tarpeeksi suuria. Myös crazyblokit kulmissa muuttuivat työn edetessä, kun löysin kulmiin sopivan aurinkoa muistuttavan blokin. Peitosta tuli myös suunniteltua pidempi, kun lisäsin siihen tilkkukuvioiden jatkoksi taustakankaan väriset jatkopalat. Näin peitto saatiin taitettua paremmin patjan päihin.

Peiton värisuunnitelma lähti liikkeelle tyttäreni huoneen perusväreistä keltaisesta ja punaisesta. Kankaita löysin sekä omasta tilkkuvakasta että sain ystäväni lahjoituksena. Taustakankaan ostin uutena. Punaisia reunablokkeja varten värjäsin myös pienen kangaspalan itse mikrovärjäyksenä.

Peiton reunoja kiertäviä blokkeja tarvittiin yhteensä 20 + kulmablokit 4 kpl. Halusin tehdä mahdollisimman yksinkertaisesti toteutettavia blokkeja, joten päädyin raitablokkeihin, joita pystyi tekemään sarjatyönä. Ompelin pitkiä kangassuikaleita yhteen ja tästä pitkästä palasta leikkasin sopivan kokoisia neliöitä. Raitablokkeja tuli kelta-vihersävyisiä sekä punasävyisiä vuorotellen raidat eri suuntiin. Kulmiin tein aurinkoa muistuttavat viuhkamaiset blokit. Ne olivat haastavia ommella - neliön muotoa oli vaikea saada pysymään vinojen ommelten vuoksi.

Varsinaisen ilmeensä peitto sai kankaasta tehdyillä applikoinneilla eli päällikeompeluilla. Nalle-kuvion löysin internetistä tilkkutyösivustoilta, kaksi muuta suunnittelin ja piirsin itse. Näihin kuvioihin olin erityisen tyytyväinen, koska kiinnitin ne ilman liimakangasta ompelukoneella hyvin tiiviilla siksak-tikillä. Sain kuviot pysymään hyvin paikoillaan ja kuvioaiheet onnistuivat hyvin. Viimeistelin applikoinnit erilaisin tikkauksin ja kirjontakuvioinnein.


Patalappu

Palasin syksyllä 2010 vanhempainlomalta uuteen Näpsä-ryhmään ja vuorossa oli jälleen tilkkutyöpaja, jo kolmas Näpsän aikanani. Myönnän, että jouduin hieman työskentelyn aluksi hakemaan motivaatiota, koska olisin halunnut päästä kokeilemaan jotain uutta tekniikkaa. Uuteen ryhmään sisään pääseminenkin kesti oman aikansa, joten omaa työskentelyn tapaa, motivaatiota ja ryhmähenkeä jouduin etsiskelemään muutamia viikkoja vuoden taukoni jälkeen. Tämän etsiskelyn aikana valmistui tämä patalappu.

Sen suunnittelussa lähtökohtana oli tilkkuvakkani kankaat. Pajassahan oli tarkoituksena käyttää vanhaa, joten en lähtenyt ostamaan uusia kankaita, vaan halusin tehdä työni vanhoista tilkuista sekä vanhoista käyttökankaista. Tässä patalapussa kaikki kankaat olivat käyttämättömiä vanhoja tilkkuja. Suunnittelin patalapun yhden tilkkublokin kokoiseksi. Tässä blokki muodostui keskellä olevasta neliöstä ja siihen kulmaneliöilla ja sivun suorakaiteilla muodostetusta kehyksestä. Taustakangas oli yhtenäinen, mutta leikkasin sen kuviollisesta kankaasta, niin että patalapun takana on myös painokuvio. Taustakangas kääntyi patalapun huolitelluiksi reunoiksi.

Tein tilkkublokin keskelle liimakankaan avulla omena-applikaation, jonka viimeistelin ja samalla kiinnitin pykä- ja tikkipistoin kirjomalla. Kiinnitin patalapun tueksi tulevan villavanun päällimmäiseen kerrokseen ensin etupistoin keskellä olevan neliön rajojen mukaisesti. Lopuksi tikkasin patalapun päällikerroksen ja taustan kiinni villavanun ompelukoneella. Lopputulokseen olin varsin tyytyväinen, siitä tuli sievä. Samalla löysin innostukseni tilkkutöihin uudelleen.


Enkelipeitto
 

Tämä enkeliapplikoinnein koristeltu tilkkutyö valmistui samassa pajassa edellä esitellyn patalapun kanssa. Lähdin kerrankin tekemään työtä valmiin mallin ja ohjeiden mukaisesti, joten suunnittelutyö tämän työn osalta liittyi lähinnä kangasvalintoihin ja värien sommitteluun. Lähdin tekemään tätä työtä kummitytölleni joululahjaksi. Se voisi toimia joko vauvanuken peitteenä tai seinävaatteena. Valmiin työn koko oli n. 80 x 45 cm. Malli löytyi Gerd Merkesdalin kirjasta Lappar i rött och vitt. 

Tämä tilkkutyö perustui Merkesdalin suunnittelemaan pikablokki-malliin, jolla saadaan aikaiseksi kuusi erilaista tilkkublokkia, joita Merkesdal kutsuu taustablokeiksi. Ohje blokkiin löytyy YLEn sivuilta. Aluksi leikataan kuusi n. 22x22 cm kokoista neliötä erilaisista kankaista. Ne laitetaan päällekäin ja leikataan koko nippu yhdeltä reunaltaan viistosti kahtia. Kapeista palasista päällimmäinen laitetaan oman nippunsa alimmaiseksi ja palat ommellaan tämän jälkeen parinsa kanssa yhteen. Jälleen ne niputetaan ja leikataan toiselta reunaltaan viistosti, pala siirtyy alimmaiseksi ja jälleen ommellaan yhteen. Näin jatketaan, kunnes jokainen reunoista on leikattu ja ommeltu uudelleen yhteen. Itse käytin taustablokkeihin isoisäni vanhoja valkoisia puuvillanenäliinoja. Ne olivat saman värisiä, mutta niiden kudonnat ja pintakuvioinnit olivat erilaisia, mistä syntyi mielenkiintoisia valkoisia kuviollisia blokkeja.

Koristukseksi peittoon lensi lentelemään kuusi nappipäistä enkeliä, joiden siivet ja jalat kirjoin tikkipistoin. Peiton väliin tuli kuvassa näkyvä villavanu, jonka tikkasin tilkkuihin sekä taustaan niin käsin kuin ompelukoneella. Taustakankaaksi tuli hempeä kukkakangas ja peiton päiden vahvikkeeksi ompelin vanhojen lakanoiden välipitsin.

Olin tähän työhön erityisen tyytyväinen. Siinä oli sopivassa suhteessa uutta tilkkutyötekniikkaa sekä perinteistä applikointia. Peitossa saivat isoisäni vanhat nenäliinat uuden elämän. Tässä tilkkutyöpajassa ryhmämme oli erittäin tuottelias ja idearikas. Uuden elämän saivat niin vanhat keittiöpyyhkeet,  kalenteripyyhkeet, kankaiset metrokartat sekä erilaiset vinteiltä löytyneet pitsit ja tilkut.

Huovutusta

Seinätekstiili suomenlampaan villasta 

Ensimmäisessä huovutuspajassa vuonna 2006 oli tarkoituksena tehdä ohutta huopaa suomenlampaan villasta tai merinovillasta. Pajassa teimme myös kokeiluja kankaan ja villan yhdistämisestä sekä vapaalankahuovutuksesta. Omien kokeilujeni jälkeen päädyin tekemään ohuen seinätekstiilin suomenlampaan villasta. Värimaailmaksi valikoitui luonnonvärit vaaleasta harmaan kautta tummanruskeaan sekä muutamat punaiset yksityiskohdat. Suunnittelun lähtökohtana oli tuolloinen olohuoneen sisustus ja seinävaate suunniteltiin punaisen sohvan yläpuolelle. Kuvioaihe kuvasi laivaa. Tekstiilikuvion keskellä huovassa on reikä.

Rakensin seinätekstiilin villakuidusta kerroksittain. Työstin sitä kuplamuovien välissä hankaamalla, jotta kuidut tarttuivat toisiinsa. Tämän jälkeen jatkoin työstämistä putken ympärillä ja bambuverhoon käärittynä sekä pöydällä käsin että jaloilla lattialla pyörittämällä. Työstäminen vei aikaa, muttei läheskään niin paljon, kun kankaan ja villan yhdistäminen.

Työ oli lähes ensimmäisiksi huovutustöiksi onnistunut. Ainoastaan reunojen viimeistelemättömyys on jälkeenpäin hieman häirinnyt. Tuolloin tehdessäni ajattelin elävien reunojen kuuluvan asiaan.


Neulatun merinovillan käyttö asusteissa

Seuraavassa huovutuspajassa 2008-2009 vuodenvaihteessa teimme neulatusta merinovillalevystä erilaisia asusteita ja sisustustekstiilejä. Ohuen ja pehmeän merinovillalevyn työstäminen oli miellyttävää ja haastavaa.

Tein pajassa itselleni tumput, joiden lähtökohtana oli suuren suuri rukkasen kaava. Merinovilla kutistuu huovutuksessa n. kolmanneksen, joten tämä piti ottaa työskentelyn alussa huomioon. Neulatusta merinovillalevystä leikattiin osat kaavan mukaan ja ne ommeltiin ompelukoneella yhteen. Värjäsin omat tumppuni mustaksi kattilavärjäyksellä. Värjäyksen elävä pinta onkin hieman havaittavissa valmiissa työssä. Kuvioin neulalla tumpun reunaan siksak-kuvion vaalealla hahtuvalangalla.

Huovutuksen aluksi käytettiin paljon saippuaa, jotta huopa ei olisi tarttunut sisäpuolelta yhteen työstämisen aikana. Työskentelyssä oli tärkeää käyttää erittäin kuumaa vettä eli vettä oli lisättävä usein ja kylmää vettä oli puristettava työn sisältä pois. Tumppuja pyöritettiin ja työstettiin eri suuntiin, jotta saatiin omaan käteen sopiva malli. Haastavaa työssä oli saada toisesta tumpusta samanlainen, kuin toisesta oli tullut. Hyvät ja yhteensopivat tumput sain kuitenkin aikaiseksi. Niitä on ollut mukava käyttää ja ne muokkautuvat käytössä yhä paremmin käteen sopiviksi. Yllättävän kylmät ne kuitenkin ovat, koska huopa on huovutettu niin tiiviiksi.


Nunohuovutus

Samassa pajassa, jossa teimme asusteita neulatusta merinovillalevystä, kokeilin myös nunohuovutusta. Nunohuovutuksessa villaa ja kangasta tai muita kuituja yhdistetään toisiinsa. Villakuituja on tarkoitus saada tunkeutumaan kankaan kudonnan läpi, jotta ne tarttuvat toisiinsa ja huopuvat. Huopumisen yhteydessä villa kutistuu, mikä rypyttää kankaan pinnan.

Tein kokeilun keinokuituisen ohuen verhokankaan ja merinovillakuidun yhdistämisestä. Ajattelin tehdä ohuen huivin, jota voisi käyttää mustien vaatteiden piristeenä. Ladoin villaa kankaan molemmille puolille muutamia kerroksia niin, että villaa oli kankaan reunoissa ja keskellä mustat pitkittäiset raidat ja poikittain kalanruotomaisesti punaisia ja oranssisia villoja. Työstäminen tapahtui pitkään hankaamalla kuplamuovin välissä veden ja saippuan avulla. Kuuma, lähes kiehuva vesi osoittautui tärkeäksi huopumisen etenemisessä.

Kangas osoittautui hyvin tiiviiksi, joten villakuidut eivät tunkeutuneet sen läpi kovin helposti. Työstämisen aikana ladotut villakuitukohdat liikkuivat, joten kankaan toisella puolella ei välttämättä enää ollut tarttumapintaa toisesta villakuidusta. Osaksi myös tästä syystä villa ei kaikista kohdista tarttunut kankaaseen.

Lopputulos oli mielenkiintoinen toukkamainen huivi. Kangas rypyttyi todella paljon, kuten kuvasta voi havaita eli villa kutistui n. 30%. Villa huopui lopulta hyvin ja muodosti kankaan ympärille tiiviin rakenteen, joka pitää huivin kasassa. Muutamista kohdista villa on kankaasta irti, mutta se ei haittaa kokonaisuutta ja toimivuutta.


Patalaput

Olen työstänyt kahdessa eri huovutuspajassa patalappuja. Koska ne on tehty eri tekniikoin, esittelen ne tässä nyt rinnakkain.

Ensimmäinen, kuvassa vasemmalla oleva, on työstetty kaksinkertaisesta neulatusta merinovillalevystä. Kuvioin sen hahtuvalangalla neulaamalla ennen huovutusta. Sen työstäminen oli vaivatonta ja se säilytti muotonsa erittäin hyvin. Leikkasin yhteen kulmaan pienen loven, jotta patalapun saa naulaan roikkumaan.

Toinen patalappu on itseasiassa viimeisimmän huovutuspajan kokeilutyö, josta tuli patalappu. Teimme pajan aluksi kokeilun villalla maalaamisesta, eli kuinka erilaisilla villakerroksilla voi aikaansaada erilaisia väripintoja ja kuinka yksityiskohtia voi lisätä työhön myös loppuvaiheessa esim. partakoneen terällä raaputtamalla.

Tämän patalapun rakensin suomenlampaan villasta kerros kerrokselta. Sen työstäminen oli haastavampaa, koska erilaisten villakerrosten ja yksityiskohtien paikallaan pysyminen oli aluksi työlästä. Täytyi aloittaa rauhallisesti ja edetä sitten rajumpaan työstämiseen. Yllätykseksi tämä työ kutistui erittäin voimakkaasti, reilun kolmanneksen. Kutistuminen johtui luultavasti ohuista villakerroksista. Koska työn värit pehmenivät huopumisen yhteydessä, kaivoin mm. keltaisia värialueita esiin partakoneenterällä raaputtamalla. Olin työhön erittäin tyytyväinen, sain sen pysymään melko hyvin muodossaan, reunoista tuli siistit, rakenne on tiivis ja napakka sekä värimaailma mielenkiintoinen.


Pyöreä seinätekstiili

Viimeisimmässä huovutuspajassa syksyllä 2010 ja keväällä 2011 jatkoin huovuskokeiluja eri tekniikoin. Tämä seinätekstiili sai inspiraationsa kurssilla katsotuista Filtti-näyttelyiden kuvista. Halusin tässä työssä kokeilla monia uusia ulottuvuuksia. Pyöreä muoto, värimaailma, kolmiuloitteiset yksityiskohdat, muovin käyttäminen kerrosten välissä, kuitujen yhdistäminen villaan, neulahuovutus sekä applikoinnin käyttäminen viimeistelyssä ovat kaikki minulle uusia tekniikoita.

Rakensin työtä neulatun huopalevyn päälle sekä neulatusta levystä leikatuilla paloilla että villakuidulla. Neulasin osat hieman paikalleen pohjaan ennen huovutusta. Samoin laitoin kukkien terälehtien alle sekä kukan keskelle muovinpalaset, jotta huopa ei huovu yhteen.

Huovutusta tein aluksi perinteisesti levytyöskentelynä kuplamuovien välissä kuuman veden ja saippuan avulla. Kukkien terälehtiä huovutin myös varovasti sormilla ja hain niiden muotoa.

Lopuksi hyvin huopuneelle työlle annettiin viimeistelykäsittely kylmässä ja kuumassa vedessä, jotta lopullinen kutistuminen ja tiiviistyminen tapahtuisi. Näpsän syviin altaisiin on myös hyvä paiskoa töitä käsittelyn aikana. Tämän jälkeen työn annettiin kuivua. Lopuksi poistin muovit, tein kolmiulotteisten osien muotoilut terälehtiin ja avasin kukan keskustan saksilla. Muutaman viikon tuijottelin työtä ja olin sitä mieltä, että siitä puuttuu jotakin. Joten applikoin siihen lisää yksityiskohtia ruskealla langalla sekä neulahuovutin perhosen tyhjään tilaan lentelemään.



Akustiikkataulut

Suurin työni huovutuspajassa oli kolmen akustiikkataulun suunnittelu ja toteutus. Päätin toteuttaa akustiikkalevyt shibori-tekniikalla, jossa villakangasta pakotetaan langalla kiristämällä eri muotoihin: vekille, rypyille, taitteille tai sitomalla kankaan sisään esim. marmorikuulia. Menetelmä on samankaltainen kuin solmuvärjäyksessä. Sitomisen jälkeen huopa laitetaan höyrykäsittelyyn reiluksi tunniksi, jolloin villakuidut avautuvat ja pakottautuvat uuteen muotoonsa solminnan mukaan. Solminnat avataan, kun kangas on täysin jäähtynyt. Tekniikkaa voi käyttää jo valmiiksi huopuneeseen villakankaaseen sekä erilaisiin villakuituihin. Villakuituja voi höyrykäsittelyn sijaan myös huovuttaa solminnan jälkeen perinteisesti veden ja saippuan avulla.

Suunnittelin kolme akustiikkalevyä kotimme portaikkoon vähentämään kaikua. Levypohjan toteutin superlon-patjan (äitiyspakkauksen vauvanpatjan) päälle. Levyistä tuli kustakin n. 70 x 21 cm kokoisia. Superlonin ympärille ompelin tiiviin sisustuskankaan, jotta levyn akustiset ominaisuudet paranevat. Tein kunkin levyn päälle hankihuovasta erilaisilla sidonnoilla toteutetun kolmiulotteisen pinnan. Yksi huopa vekitettiin, yksi rypytettiin ja yhteen solmin marmorikuulia. Vekitettyä en ole vielä tehnyt, koska en tiedä tuliko siitä sellainen kuin halusin...

Vekitetty ja rypytetty hankihuopa.

Rypytysten jälkeen huovat laitettiin reiluksi tunniksi höyrykeittimeen, jossa villan syyt avautuivat. Kankaiden annettiin rauhassa jäähtyä solmittuina, jotta syyt jälleen sulkeutuivat ja kangas sai uuden muodon. 

Rypytetty ja vekitetty kangas lankojen poistamisen jälkeen.