sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lasipaja avasi kauden


Tiffanylasipaja avasi uuden Näpsä-kauden. Oli hienoa päästä jälleen väkertämään muiden joukkoon. Taito Pirkanmaa täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi mallistoon on suunniteltu erilaisia Pirkanmaan maakuntalintua västäräkkiä kuvaavia tuotteita. Mekin aloitimme lasipajan harjoittelemalla teknikkaa söpön västäräkkimallin avulla.



Suunnittelin tyttären huoneeseen hänen toivomistaan väreistä laseilla kehystetyn peilin. Peilinä toimi vanha palapeilin pala. Oli sitten jotain järkeä sitäkin muutama vuosi tuolla muuttotavaroissa säilyttää - nyt se sai uuden uljaan tehtävän.

Lasityöt eivät ole kyllä olleet suosikkejani. Millimetrintarkka puuha on mulle aina vaikeaa, siksi pitäydyin suorissa linjoissa ja helpossa mallissa. Silti hiontavaiheeseen kului useita tunteja. Aina oli milli jossain liikaa tai lopulta liian vähän. Jotain olin sentään viime kerrasta oppinut - tinasaumoista tuli paljon siistimpiä.

Lopputulos on onnistunut, neliö siitä tuli.  Se kelpuutettiin myös seinälle. Nyt toivotaan, että se kestää lastenhuoneen riehumisetkin.

 
Toisena pikatyönä suunnittelin ja toteutin kirkkaan epäsymmetrisen lasitähden. Joulutähti ikkunaan. Yllättävän hauska.


Ensipakkasten uhmaajat

Esikko

Tarhasyysvuokko

Ennen ensimmäisiä pakkasia lokakuun lopulla kaksi kukkaa ehti vielä avata myöhäiset nuppunsa. Esikko päätti kukkia toistamiseen saman kesän aikana. Tahtia ei haitannut, vaikka kotilot olivat syöneet lehdet aivan reikäisiksi, kuten kuvasta näkyy.

Kesällä uutena taimena istutettu syysvuokko asettui penkkiin ja päätti ryhtyä kukkimaan vasta lokakuussa. Saa nähdä onko ensi vuonna jo vähän varhaisempi. Nyt yksinäinen kukka muiden lakastuvien seassa oli säälittävä näky.