tiistai 20. joulukuuta 2011

Iloista ja rauhallista joulunaikaa!


Joulu on tullut,
joulu on tullut!
Salaisuuksien aika.
Ystävysten ympärille
tehdään joulutaika.

Joulu on tullut,
joulu on tullut!
Leikkiä tahtoisin jatkaa.
Laulullani lämmitellä
sydämien matkaa.

- Hannele Huovi

Joulun aika on viimein tullut! On aika hengähtää hetkeksi uutta tohinaa ja arkea täynnä olleen syksyn jälkeen. Meidän perheelle syksy oli uusien aloitusten aikaa. Uusia aloituksia oli meillä kaikilla - koulun aloitus, päivähoitoon meno, töihin paluu ja uuden työn aloitus. Kaikki aloitukset ovat olleet mukavia ja arki on asettunut aloilleen itse kullakin.

Tätä kirjoittaessani perheen pienin on näppynaamaisena vesirokkopotilaana. Isompi sairasti taudin kuun alussa. Ikävä tauti, mutta tämän jälkeen voimme sanoa, että sairastettu on.

Terveyttä ja menestystä uuteen vuoteen, ystävät!


ps. Kuvassa olevat ihastuttavat pörröhatut ovat Tintun hattumallistosta viime talvelta. Koot kovin suuria - ruskea tilattiin pienemmälle ja sitä piti neiti, sininen tilattiin neidille ja sitä pidin minä. :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hello Kittyä tilattiin


Kesällä pitää minun aloittaa villasukkien värkkäys, että saan edes jotain talveksi valmiiksi. En kyllä ihan tajua, miten toiset ovat niin nopeita neulomaan. Mulla on toki usein monta projektia samanaikaisesti työn alla ja teen niitä lähes joka päivä vähän. Silti valmistuminen kestää usein kuukausia. Usein ehdin jo kypsyä prosessiin ja alkuun innostava projekti ei enää tunnukaan niin innostavalta. Mutta aina on kiva saada jotain valmiiksi! Erityisen kivaa on, jos neulomuksen saaja pitää siitä :)

Nämä pirteät villasukat aloitettiin heinäkuun helteillä. Neiti tilasi itselleen Hello Kitty -sukat ja saamansa piti. Tyytyväisenä otti sukat vastaan ja innokkaana odottelee että tulisi villasukkakelit.

Kittyiltä näyttää puuttuvan viikset, mutta ei kuulemma tahtia haittaa.

Sukat neulottu Nalle aloe vera -langasta vyötteen ohjetta mukaillen. Kittyt kirjottu päälle neulalla.