maanantai 1. lokakuuta 2012

Loppukesän kukat - kuvamuistoja vain

Malva
Niin on kesä kääntynyt syksyyn ja vain muutamat puutarhan kukat ovat enää kukassa. Väriloistonsa ovat lokakuulle asti säilyttäneet runsaat kärhöt, hurjaan vuosikasvuun yltäneet Mustialan hortensiat sekä syysmaksaruohot (joista muuten puuttuu kuva).

Syksyn pimeänä iltana on kyllä kiva katsella näitä kuvia ja muistella kaunista kesää, joka olisi saanut olla hieman kuivempi...

Kaunein lijani
Värililjoja - punaisena
keltaisena
ja valkoisena En muista tyyppejä :)

Tarha-alpi

Toinen viheliäs pihanvaltaaja - vuohenkello
Viheliäs penkinvaltaaja eli syysasteri

Kuunlijat jäivät kituliaiksi.




Jaloangervoja

Syysleimuja

Kärhöt aloittelevat kukintaa, joka jatkuu lokakuulla.

Päivänlilja
Tiikerililja

Ritarinkannus

Punahattu

Mustilanhortensia, se suurempi.
Niin on pihan kukat kuvattu ja muistoihin näin liitetty. Laskujen mukaan pihassani kukkii n. 50 monivuotista kukkaa tai pensasta. Muutama silti vielä mahtuisi, erityisesti keskikesän kukkijoita voisi olla lisää.