Pitsiharjoituksia

Keväällä 2014 Näpsässä harjoiteltiin erilaisia pitsitekniikoita. Nämä pitsiharjoitukset unohtuivat kesäksi näyttelyreissullansa koululle, joten blogiin pääsivät vasta nyt. 

Kuvassa on pyöreä oranssi paperinarusta tehty teneriffanpitsi, joka toimii piristävänä rintakoruna. Kiva myös yksittäisenä kukkana. Usein näitä kiinnitetään yhteen isoksi pitsiksi.

Oranssikirjava kukka on ommellun pitsin harjoitus. Pitsi ommellaan kiinni apupistoihin tukevaa kangasta vasten. Kuvion tila ikäänkuin täytetään pistoilla. Tämä kukkakuvio taitaa siirtyä koristeeksi farkkutakkiin.

Valkoinen tähti on nypläysharjoitus, joka on tehty yhdellä lyönnillä eli verkkolyönnillä ja käytössä oli kuusi nypyläparia. Malli on kaunis, mutta helppo. Näitä voisi tehdä joulukuusen täyteen. Nypläys oli kokeilluista tekniikoista muutenkin kiinnostavin. Sitä voisin harjoitella enemmänkin. Mummon osaamiseen olisi vielä matkaa.

Kovia kansia ja tyhjiä sivuja

Olen tehnyt kirjan tai oikeastaan kaksi. Niissä on kovat kannet ja tyhjät sivut. On outo tunne, kun avaa ensimmäisen kerran oman itse sitoman kirjan. Siinä se nyt rutisee ja ritiseen käsissäni liimauksen jälkeen. Ylpeänä katselen sen kopiopaperisia sidottuja sivuja. Ne ovat kauniita - tyhjänäkin.

Näpsän kirjansidontapaja oli ensimmäinen laatuaan minun kohdalla. Työskentely viivottimen ja millimetrimittausten kanssa ei taaskaan juuri innostanut, mutta kieltämättä lopputulokset olivat vaikuttavia. Kirja on aina kirja, on erityisen hienoa tehdä sellainen alusta loppuun itse.

Mummon kammarin seinät

Ensimmäinen kirjani on nimeltään Mummon kammarin seinät. Nimet kirjoille tulivat, koska järjestimme pajan lopuksi näyttelyn, johon kokosimme pajassa sidottuja kirjoja, altsuja sekä kirjansidontavälineitä. Näyttely oli avoinna Epilän käsityökeskuksella helmi-maaliskuussa 2013.

Mummon kammarin seinät sai kansiinsa kauniin tapettikankaan, joka on peräisin lapsuuden mummolan saunakamarin seinistä. Nyt se on muistona kirjani kansissa.

Tsädiön kirja

Sininen kirja on Tsädiön kirja - Olipa kerran Tsädiö. Siihen on tarkoitus kirjoittaa poikani mielikuvitusystävän Tsädiön hurjista seikkailuista. Tsädiö on kolmevuotias, hänellä on pieni lapsi, hän asuu Kangasalan puolella, pelaa suurella sydämellä ja on voittanut Barcelonan sekä nukkunut kahdeksaan, kun katsoi Juventuksen pelin. Tarinat ovat niin yllättäviä ja mielikuvituksellisia, että haluamme kirjoittaa ne ylös. Toivottavasti niistä tulee pojalleni mukava muisto lapsuudesta.

Pajassa työstettiin myös altsuja (altered books). Altsut ovat kiehtova työskentelytapa, jossa vanhoista kirjoista työstetään jotain muuta kuin kirja. Itse tein valokuvakehyksen. Pajassa syntyi myös monta salaluukkukirjaa, kelloa, rasiaa sekä kasseja, pusseja, koruja ja taittelukoristeita. Omasta kirjahyllystäni ei vain löydy kirjoja, joita haluaisin altsuksi uhrata. Divarilta pitää materiaaleja etsiä, onneksi materiaalia riittää ja edulliseen hintaan.

Pipat eli pipot

Tupsuja olla pitää.

Hyvä pipo on aika lämmittävä juttu. Olen nyt kaksi talvea yrittänyt neuloa ja virkata hyvää pipoa itselleni ja muille perheenjäsenille. Hankalaa on. Mallit ovat aina ihania, langoistakin tykkään, mutta usein on istuvuuden kanssa ollut pulmia. Liian suuria tuppaa tulemaan, kun vielä käytössä venyvät.

Tytär on tykästynyt äidin luomuksiin ja on tänä talvena osannut jo pyytää uutta pipoa. Tuo virkattu raidallinen tupsupipo on tämän talven pipoja. Pipo sai innostuksensa ihanista nono lifestylen ihanista, tyylikkäistä virkatuista pipoista. Lankana oli Novitan Isoveli. Melko hyvä tuli ihan koukkutuntumalta ja mallipäähän sovittelemalla. Käytössä näyttää venyvän, eli tiukempi pitäisi alkuun olla.

Vaaleanpunainen ihanuus on oma lempparipiponi. Sen malli on Suuri käsityö -lehdestä 8/2010. (Samassa lehdessä muuten muitakin ihania pipomalleja!) Lankana oli Grönhöjn Peru Wool. Liian suuri tuli tuostakin, mutta ihana silti käytössä. Pienen takataitoksen jälkeen pipo keikkuu ja pysyy mukavasti päässä. Reikäinen neule ei ole tuulisimpina päivinä parhaimmillaan, muulloin lämmittää juuri sopivasti.

Nyt on koukun varressa samanlainen virkattu pipo poikaselle ja mies taitaa saada Peru Wool:n ruskeasta langasta jonkun reuhkan.

Lasipaja avasi kauden

Tiffanylasipaja avasi uuden Näpsä-kauden. Oli hienoa päästä jälleen väkertämään muiden joukkoon. Taito Pirkanmaa täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi mallistoon on suunniteltu erilaisia Pirkanmaan maakuntalintua västäräkkiä kuvaavia tuotteita. Mekin aloitimme lasipajan harjoittelemalla teknikkaa söpön västäräkkimallin avulla.

Suunnittelin tyttären huoneeseen hänen toivomistaan väreistä laseilla kehystetyn peilin. Peilinä toimi vanha palapeilin pala. Oli sitten jotain järkeä sitäkin muutama vuosi tuolla muuttotavaroissa säilyttää - nyt se sai uuden uljaan tehtävän.

Lasityöt eivät ole kyllä olleet suosikkejani. Millimetrintarkka puuha on mulle aina vaikeaa, siksi pitäydyin suorissa linjoissa ja helpossa mallissa. Silti hiontavaiheeseen kului useita tunteja. Aina oli milli jossain liikaa tai lopulta liian vähän. Jotain olin sentään viime kerrasta oppinut - tinasaumoista tuli paljon siistimpiä.

Lopputulos on onnistunut, neliö siitä tuli.  Se kelpuutettiin myös seinälle. Nyt toivotaan, että se kestää lastenhuoneen riehumisetkin.

 
Toisena pikatyönä suunnittelin ja toteutin kirkkaan epäsymmetrisen lasitähden. Joulutähti ikkunaan. Yllättävän hauska.

Legot aisoihin

Legojen säilytys muovilaatikossa tuli tiensä päähän. Laatikon laidat eivät enää riittäneet legokasalle. Kotikodissani on ollut jo n. 30 vuoden ajan legot säilössä ja käytössä kangaspussissa. Se on ollut todella toimiva ratkaisu! Erityisen hyvää on se, että legot voi levittää laajalle alueelle ja etsiä mieleisiään palasia ilman kaivuupuuhia. Sitten rakennusprojektien jälkeen legot on helppo kerätä jälleen kankaan päälle ja vetäistä pussiin.

Nyt on viimein meilläkin legopussi. Ihme etten ole aikaisemmin saanut aikaiseksi. Tekemiseen meni n. 30 min kankaan, nyörien ja ompelukoneiden etsimiset sekä säätämiset mukaanluettuna. Kangas oli vahvaa puuvillaa, jonka olen joskus Näpsässä värjännyt. Koko oli n. 120 x 150 cm, josta leikkasin soikean kappaleen, ompelin nyörikujan ja pujotin vahvat nyörit. Katsotaan miten tämä riittää käytössä ja auttaako yhtään legokasan suitsimisessa.

Mieleinen juhlakolttu

Minulla ja tyttärelläni on ollut viimeisen vuoden aikana pulma. Emme ole löytäneet yhteisymmärrystä siitä, kuinka juhlatilaisuuksiin pukeudutaan. Kaapissa on vino pino minun ostamia (minun mielestä) ihania mekkoja, muutama tosi kiva hame ja erilaisia sukkahousuja. Ne kaikki ovat olleet jokseenkin käyttämättömiä. Tyttärelläni on erikoinen dilemma - halu olla samanlainen kuin muut, mutta silti erilainen ja omanlainen. Vai liekö sittenkään kovin harvinainen dilemma? Mutta selväksi on tullut, että tytär hakee tyyliään ja kasvaa ulos prinsessamekoista. "Ei mitään hienosteluvaatteita." "Ei vaaleanpunaista." "Ei röyhelöitä." Siinäpä haasteita vaatehankintoihin, mutta ehkä tämä alkaa jo sujua. Ehkä hän pitääkin siitä, millaisia vaatteita minäkin tykkään käyttää.

Syksyllä näimme kivan neuletunikan ja tyttärenikin innostui mallista kuvan perusteella. Päätin kokeilla tikulla jäätä ja neuloa hänelle pitkästä aikaa jotain sukkaa suurempaa. Malli tähän tyylikkään simppeliin tunikaan löytyi Suuri Käsityö lehdestä (11-12/2009). Tietenkään en käyttänyt ohjeessa mainittua lankaa, enkä edes sen kaltaista, vaan sovelsin silmukkamääriä käsialani mukaan Novitan Miami-langalle. Vähän reilu siitä tuli, kuten kuvasta näkyy. Mutta onhan sitten kasvunvaraa. Kukkanen on virkattu kaksinkertaisella langalla, toisena lankana oli Novitan pörröinen Rose.

Ja ihme tapahtui! Tämä kolttu on nyt käynyt jo kaksissa juhlissa ja kaveritkin ovat sitä kehuneet. Ehkä uskallan tehdä joskus jotain muutakin, jos tytär itse valitsee mallin. Itsekin tuollaista pitäisin.

Hello Kittyä tilattiin

Kesällä pitää minun aloittaa villasukkien värkkäys, että saan edes jotain talveksi valmiiksi. En kyllä ihan tajua, miten toiset ovat niin nopeita neulomaan. Mulla on toki usein monta projektia samanaikaisesti työn alla ja teen niitä lähes joka päivä vähän. Silti valmistuminen kestää usein kuukausia. Usein ehdin jo kypsyä prosessiin ja alkuun innostava projekti ei enää tunnukaan niin innostavalta. Mutta aina on kiva saada jotain valmiiksi! Erityisen kivaa on, jos neulomuksen saaja pitää siitä :)

Nämä pirteät villasukat aloitettiin heinäkuun helteillä. Neiti tilasi itselleen Hello Kitty -sukat ja saamansa piti. Tyytyväisenä otti sukat vastaan ja innokkaana odottelee että tulisi villasukkakelit.

Kittyiltä näyttää puuttuvan viikset, mutta ei kuulemma tahtia haittaa.

Sukat neulottu Nalle aloe vera -langasta vyötteen ohjetta mukaillen. Kittyt kirjottu päälle neulalla.

Metallilankapunontaa

Metallilankapunonnan paja päättyy tänään. Työteliäässä ja tuottoisassa pajassa on valmistunut erilaisia koreja, vateja, naulakoita, vessapaperiteline sekä yksi roikotin.  Tämä oli mainiota puuhastelua. Juuri sopivan lyhyitä pieniä projekteja tähän kevään päätteeksi. Oli mukava kantaa jokaisen kerran jälkeen jotain valmista kotiin. Tekniikoissa on yhdistelty slovakialaisia ja ruotsalaisia perinteitä suomalaisiin tyyleihin ja rationaalisiin tarpeisiin.

Opettelin punomaan ohutta lankaa myös esineen päälle ja testailin tekniikkaa pääsiäismuniin.

Erilaisia sydänaiheisia naulakoita sekä vessapaperiteline, jonka rullanpidike puuttuu kuvasta.

Helmin koristeltu roikotin, johon voi laittaa killumaan vaikka erilaisia kausikoristeita, yrttejä tms.

Alku eli ensimmäinen vuosi Näpsässä

Into käsillä tekemiseen polttelee. Kotona itsekseen on vaikea tutustua uusiin tekniikoihin - puuttuu sekä taito että välineet. Tämän vuoksi aloitin vuonna 2003 uuden harrastuksen ja lähdin mukaan Näpsä-käsityökouluun. Siitä on muodostunut vuosien varrella oma rakas harrastus, joka rajaa sopivasti omaa aikaa keskellä viikkoa ja tarjoaa hienon mahdollisuuden uppoutua erilaisten käsitöiden maailmaan.

Äitini on monipuolinen ompelija, joka on vaatettanut minua pitkälle nuoruuteen asti. Isäni olen aina nähnyt rakentavan jotakin niin taloja, mökkejä, laitureita, sänkyjä jne. Mummoni on mestarinyplääjä, joka myös kutoi kangaspuillaan niin mattoja kuin muita tekstiilejä ja kokeili elämänsä varrella monia erilaisia käsityötekniikoita. Pappani oli taidokas puutöissä mm. sorvauksessa ja hän viimeisteli työnsä aina huolella. Nauroimmekin joskus, että tämä on papan tekemä, kun se on ainakin kolmeen kertaan lakattu. Olen siis aina nähnyt ympärilläni käsillä tekeviä ihmisiä ja saanut heiltä paljon esimerkkejä ja opastusta omiin kokeiluihini. Olen kasvanut käsillä tekemisen kulttuuriin.

Lukion jälkeen ammatinvalintaa pohdiskellessani, olin selkeästi kahden vaiheilla. Harkitsin käsityöammattia ja hainkin erilaisiin alan kouluihin. Wetterhoffin vaatetussuunnittelun koulutukseen Hämeen ammattikorkeakouluun pääsin sisään ja olin opintoja aloittamassakin, kunnes sain tietää päässeeni myös toisaalle. Silloin tein valinnan - käsityöt ja taiteet olkoot harrastukseni, ei työni.

Näpsä on tarjonnut mainion paikan oppia taitavien opettajien johdolla ja hyviä materiaaleja sekä työvälineitä käyttämällä. Positiivista on aina ollut myös oman aikuisryhmän kannustus ja tuki. Omassa tutussa ryhmässä saat uppoutua halutessasi omaan projektiisi tai tehdä omaa työtä rinta rinnan muiden kanssa neuvoja, vinkkejä ja inspiraatiota saaden. Mielestäni aiku-ryhmissä on mukavaa yhteistä huumoria, jonka avulla kestämme luovaa tuskaa, jota töiden suunnitteluun ja ideointiin joskus liittyy ja otamme vastaan pettymyksiä, kun joku työ omasta mielestämme epäonnistuu.

Tässä portfoliossa esittelen vuosina 2003-2011 valmistuneista Näpsä-käsitöitä. Alussa esittelen erilaisia, eri materiaaleista ja eri tekniikoilla valmistettuja tuotteita sekä aikaansaannoksia. Kuvaan myös muutaman keskeneräisen työn. Blogissa on tarkemmat kuvaukset keramiikasta, tilkkutöistä ja huovutuksesta, koska olen näillä tekniikoilla tehnyt eniten tuotteita sekä kokenut pääseväni niissä hieman syvemmälle ja kehittänyt omaa tekemistäni. Lopussa muistelen muutamia käymiäni näyttelyjä ja luentoja sekä arvioin muutamin sanoin portfoliota ja sen tekemistä.

Nahkalaukku

Tämä pieni nahkalaukku oli ensimmäinen työ, jonka Näpsässä valmistin. Pajassa valmistettiin erilaisia tuotteita mm. laukkuja, kukkaroita, kirjankansia ja penaaleja parkkinahkasta käsin ommellen. Suunnittelin laukun mallin erään vanhan laukun pohjalta ja tein nahan leikkausta varten paperista kaavat, joiden muotoa testasin myös teippaamalla ne yhteen. Laukku on koottu käsin jännelangalla ompelemalla. Pakotin laukkuni kuviot kuvioraudoilla lyömällä. Jätin laukun nahan väriseksi ja käsittelin sen ainoastaan mehiläisvahalla. Vuosien varrella laukun väri on tummunut luonnollisesti. Kiinnitykseksi askartelin nahkaisen soljen.

Kankaanvärjäys

Ensimmäisenä vuonna pääsin oikein värjäyksen peruskurssille, jossa tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa värjätty ja mahdollisesti painokuvioitu vaatetuskangas. Tutustuimme Johannes Ittenin värioppiin ja hänen luomaan 12 puhtaan värin väriympyrään. Opettelimme värien sekoittamista sekä teimme värjäyskokeiluja. Seuraavaa ompelupajaa varten värjäsimme kangasta oman värisekoituksemme mukaisesti lähinnä jätesäkissä värjäämällä. Tällöin jätesäkkiin kaadettiin kankaan päälle sekoitetut väriliemet, leivottiin pussia, jotta väri sekoittuisi ja imeytyisi kankaaseen tasaisesti, ja laitettiin suljettu pussi lämpimään paikkaan n. vuorokaudeksi. 

Värjäys on tarkkaa puuhaa - millilitramitoille ja grammapuntareille oli käyttöä, kun etsimme oikeaa sekoitussuhdettä värilientä varten. Tarkat työvaiheet ja ohjeet olivat tarpeen, kun puuhasimme kukin oman kankaamme kanssa. Edelleenkin tunnen olevani värjäyksessä melko hukassa ja joudun turvautumaan ohjeisiin ja opettajien opastukseen.

Värjäsin ison vaaleansinisen kankaan, josta osaan tein myös ruskeita tupsumaisia monotypioita. Eli tein tupsut ensin pensselillä muovikalvolle, jonka painoin sitten kankaalle. Näin kuvio siirtyi muovista kankaalle, jonka jälkeen tein jälleen uudet kuviot jne.

Jakku itsevärjätystä kankaasta

Ensimmäisen vuoden viimeisessä pajassa otettiin materiaalina käyttöön edellisessä pajassa värjätty kangas. Ompelupajassa oli lähtökohtana 1700 ja 1800-lukujen kansanomaiset vaatteet: jakut, liivit ja mekot. Otimme vaikutteita erilaisista kansanomaisista vaatteista ja suunnittelimme oman mallimme. Itse tein melko modernin jakun, johon tein kaavat yhdestä paljon käytetystä jakustani. Jakussa on farkkutakkimaisia vaikutteita, mikä johtunee osittain myös kankaan värityksestä. Käytin jakkuun ainoastaan värjättyä osaa kankaasta, painokuvin koristeltu kangas odottelee edelleen käyttökohdettaan. Vetoketjukiinnitys ja pieni pystykaulus tuovat jakkuun oman ilmeensä.

Tämä paja oli minulle periaatteessa hyvin tuttua, koska olen ommellut nuorempana paljon vaatteita kaavojen mukaan ja paljon myös ilman, eli leikannut kangasta esim. vanhojen housujen mukaan. Teknisesti ompelu on tuttua ja tunnen sitä osaavanikin, mutta se ei ole oikein mielenlaadulleni sopivaa. Olen liian suurpiirteinen, en jaksa välttämättä ottaa tarkkoja mittoja, sovittaa kaavoja, tehdä välisilityksiä ja sovituksia tai kiinnittää osia ensin parsimalla, jotta ne saisi siististi kiinni. Tämän jakun koitin tehdä viimeisen päälle ja hyvähän siitä sitten tulikin.

Onnistuneita töitä eri tekniikoin

Saami-teema: Lapinlakki, risku ja tinalankatyöt

Syksyllä 2007 aloitimme Näpsä-vuoden teemana saamelaiskäsityöt. Kaikki ryhmät tutustuivat saamelaisiin käsityöperinteisiin ja toteuttivat eri tekniikoilla omia tuotteita. Meidän aikuisten ryhmät tekivät pajoissa erilaisia tekstiilitöitä esim. lapinlakkeja, luhkia, lapasia tai sukkia, nahkatöitä esim. pieniä pussukoita, hopealankapunontoja mm. rannekkeita tai koristeita asusteisiin sekä metallitöitä mm. riskuja.

Tein tyttärelleni oman lapinlakin verkakankaasta, jonka ensin värjäsin heikkohappoväreillä. Oikean lämpimän punaisen sävyn etsiminen oli taas oma projektinsa ja testitilkkuja tuli tehtyä. Otin lapinlakin kaavan saamelaiskäsitöitä esittelevästä kirjasta ja kävin ostamassa kirjavia koristenauhoja ja vuorikankaaksi vuorisilkkiä.

Olin aina luullut, että koristenauhoilla oli tarkkoja merkityksiä saamelaisille, mutta pajan aikana Näpsässä vieraillut saamelainen tekstiilitaiteilija Seija Ranttila kertoi luennollaan, ettei yksittäisillä nauhoilla ollut tarkkoja kulttuurisia merkityksiä. Nauhoja oli käyty hankkimassa aikoinaan mm. Norjan rannikkokaupungeista, joissa erilaiset kauppalaivat vierailivat. Mitä enemmän lakissa oli nauhoja, sen varakkaampana saatettiin perhettä pitää. Siksak-kuvioiset nauhat olivat suosittuja ja niiden sanottiin kuvaavan revontulia.

Punainen naisen lapinlakki ja sininen/musta miesten neljäntuulen lakki ovat osa saamenpukua, joissa riittää erilaisia yksityiskohtia ja kauniita koristeluja ja tyylikkäitä rakenteita. Eri alueiden kansanpuvut erottuvat väritykseltään, koristuksiltaan ja muodoiltaankin. Värien, koristeiden ja korujen käyttö vaihteli eri alueiden saamelaisten kesken ja joillain suvuilla saattoi olla omia perinteitä niiden käytössä. Yksityiskohdista saamenpukujen tuntijat voivat nähdä mahdollisesti myös kantajansa aseman tai siviilisäädyn. Ennen pukua pidettiin arkenakin, mutta nykyisin puku on selkeämmin juhla- ja edustuskäytössä.

Saamelaiseen naistenpukuun kuuluu olennaisena osana risku-koru. Riskussa on tyypillisesti pieniä pyöreitä koveria ja kuperia iloisesti kiliseviä ja liikkuvia osia, joita kutsutaan laukkasiksi. Mitä enemmän risku kilisee, sitä parempi. Kuvassa näkyvään omaan risku-koruunikin kiinnitin pieniä laukkasia reunaan porattuihin reikiin. Ajan kuluessa irrotin ne, koska ne eivät oikein pysyneet kiinni, takertuivat kiinni vaatteisiin sekä kilisivät omaan korvaani liiaksi.

Tämä risku on ainoa metallityö, jonka olen Näpsässä tehnyt. Se on toteutettu pronssilevystä takomalla, sahaamalla ja poraamalla. Keskelle on juotettu pyöreä luonnonkivi. Juotos on patinoitu, jotta se istuu paremmin pronssin kylkeen.

Tyypillisiä ja perinteikkäitä saamelaiskäsitöitä ovat myös erilaiset tinalankapunonnat ja -kirjonnat. Rannekorut on punottu nahkanauhan ympärille, päihin on ommeltu nahkapalat ja tehty pieni napinläpi kiinnitysnapille. Tinalangalla kirjaillut asusteet ja laukut, joita ryhmässämme toteutettiin, olivat myös todella viehättäviä.

Riskun työstämisen jälkeen minulle jäi hieman aikaa, joten halusin tutustua pronssisen muinaisketjun tekemiseen. Ketjupajoihin en ole vielä Näpsän aikana päässyt, mutta pieni kipinä jäi. Tulos on kaunista, tekeminen hidasta ja näppivoimia vaativaa.


Koristemaalaus

Korsistemaalauspajassa koristelimme perinteisin kukka- ja kasvikuvin erilaisia tuotteita. Itse tein muutaman juuriharjan, kukkaruukun sekä huussikyltin. Otimme koristeluihin mallia sekä erilaisista koristemaalauskirjoista että kasvikuvista. Ensin teimme pohjamaalauksen, jonka päälle tehtiin koristelut ja viimeisteltiin työ lakkapinnalla, jotta siihen saatiin parempi (veden)kestävyys.

Tämä paja oli hauskaa piiperrystä ja itselleni mieleistä, koska muistan tehneeni tällaisia kukkamaalauksia nuorempana oljyvärimaalausharrastajana. Kasveihin saatiin kolmiulotteista tuntua, kun ne maalattiin kerroksittain ja käytettiin voimakkaita varjostuksia sekä korostettiin valokohtia. Erityisen tyytyväinen olin pajassa tekemääni vaaleansiniseen kukkaruukkuun, johon maalasin ruiskaunokkeja. Tämä ruukku on valitettavasti hajonnut ja heitetty pois, eikä kuvaa tietenkään ole tallella. :(



Lasipaja: Tiffany- ja sulatuslasityöt

Tiffany-lasityöt eivät koskaan ole minua juuri viehättäneet, joten niiden tekeminen itse ei myöskään tuntunut aluksi ollenkaan kiinnostavalta. Mutta tämähän Näpsässä on juuri yksi sen parhaimmista puolista - joudut tekemään myös sellaista, josta et ole niin kiinnostunut ja jota et osaa. Ja kuten niin usein aiemminkin, itse materiaali ja sen käsittely alkaa viehättää, kun siihen tutustuu. Erilaiset lasipinnat ja eriväriset lasit alkoivat hurmata ja lasikaupassa oli runsauden pulaa, kun piti valita laseja omaan työhön.

Tein itse suunnitelemani pienen tiffanylasityön ikkunaan. Suunnittelemani malli osoittautui haastavaksi. Oli vaikeaa leikata ja hioa lasista juuri oikean kokoisia ja mallisia paloja sekä saada ne juotettua kauniisti neliön muotoon ja raamien sisään. Hionta oli kovaa hommaa! 

Sen verran tiffanystä innostuin, että väkersin vielä muutamia lasienkeleitä sekä joitain koruja.

Sulatuslasien tekeminen oli hauskaa ja kokeellista. Sulatin muutamia lautasia venytystekniikalla, joulukoristeita reliefisulatuksina sekä pieniä koruja erilaisista jämäpaloista. Tuntui, että tässä asiassa pääsin vauhtiin vasta pajan lopulla. Uutta pajaa siis odotellessa...

Kasvivärjäys

 

Syksyn kasvivärjäyspajan aloitimme jo kesällä, kun tehtävänämme oli kerätä luonnosta kasveja, puunkuorta, sieniä tai marjoja värjäysaineiksi. Itse keräsin saniaisia sekä kuusen kuorta. Oli mielenkiintoista tutustua ryhmäläisten keräämiin kasveihin ja jännittää yhdessä porukalla, millaisia värejä saamme niistä irti. Tämä oli yksi yllätyksellisimmistä ja jännittävimmistä pajoista Näpsässä.

Etenimme värjäyksissä seuraavasti:

• valitsimme värjättävän Pirkka-langan, jonka oma väri vaikutti lopputulokseen,
• puretimme eli esikäsittelimme langat (muistaakseni alunalla ja viinikivellä), jotta väri tarttuu ja kiinnittyy niihin paremmin,
• liotimme kuivattuja kasveja ja keitimme niistä väriliemen,
• värjäsimme langat väriliemessä
• ja lopuksi ihmettelimme lopputulosta!

Yllätyksellisyyttä riitti, koska lähes kaikista kasveista odotimme saavamme erilaisia haaleita keltaisen, ruskean ja vihreän sävyjä. Välillä jokin väri yllätti kirkkaudellaan - ihmettelimme esimerkiksi Pirkkalasta kerätyn pajunlehden lähes omenanvihreää lopputulosta ja vertasimme sitä tamperelaisen pajun haaleaan vihreää. Opimme pajan aikana, että lopputulokseen vaikuttavat monet asiat mm. kasvivalinta, langan oma väri, liemen vahvuus eli kuinka paljon kasveista on saatu irti väriainesta sekä myös kasvin osan keruuaika tai paikka. Alkukesästä kerätyistä lehdistä irtosi esim. helpommin kirkkaita sävyjä, kuin loppukesästä kerätyistä.

Itse värjäsin saniaisella vaaleaa Pirkka-lankaa sekä kuusen kuorella vaaleaa ja harmaata Pirkka-lankaa. Saniaisesta ja kuusen kuoresta tuli hyvin samankaltaisia haaleita vaaleankeltaisia sävyjä, saniaisesta vaaleampaa kuin kuoresta. Harmaa lanka sai hieman vihertävän sävyn. Kuvassa on langoilla neulottu lapsen villahaalari, jossa näkyy raidoissa kaikki nämä kolme väriä. Kokosimme lopulta kaikista ryhmässä värjätyistä kokeiluista värikartan, jonka voi nähdä kuvassa. Väriläiskinä tässä värikartassa ovat pinkit kokenillilla värjätyt langat. Kokenilli on kuivattuja kilpikirvoja, joista irtoaa karmiininpunaista väriä. Myös aronian marjoista irtosi hentoa lilan sävyä, mutta tämän sanottiin haalistuvan helposti valon vaikutuksesta.

Kun langat likosivat puretus- tai väriliemissä, meillä oli aikaa tehdä pieniä puhdetöitä. Teimme mm. kuvassa näkyviä lankanappeja, neuloimme omia projekteja, tuunasimme villavaatteista uusia asusteita sekä kokeilimme haarukkavirkkausta.

Batiikki

 

Batiikkia valoa vasten

Loppuvuodesta 2008 oli vuorossa jälleen värjäystä. Tutustuimme erilaisiin reservimenetelmiin, joissa osia kankaasta suojataan ennen värjäystä. Suojaus estää värin tarttumisen suojattuun kohtaan eli reservoi sen. Tunnetuimpia reservointitapoja ovat erilaisten taikinoiden ja vahojen sekä solmujen ja sidontojen käyttö. Vahareservointia kutsutaan batiikiksi. Batiikissa vahaa levitetään kankaalle siveltimellä tai tjanting-kannulla. Siveltimellä voi vahata helposti laajempia alueita ja erikokoisilla tjanting-kannuilla kuumaa vahaa voi valuttaa ohuesti ja tehdä erilaisia kuviointeja.

Toteutin pajassa tyttäreni ritarileikkien innoittamana vaakunakilven. Tein tarkan suunnitelman vahaus- ja värjäysprosessia varten paperille. Kaiken kaikkiaan vahasin ja värjäsin kangasta viisi kertaa (molemmin puolin) sekä lopuksi maalasin pintaan kuvioita. Aloitin vaaleimmista väripinnoista eli valkoisesta, jatkoin keltaisiin ja oransseihin, sitten ruskeisiin sekä lopuksi harmaanmustaan. Ensimmäisenä vahasin kohdat, jotka jäisivät valkoisiksi, kankaan värisiksi. Tämän jälkeen värjäsin keltaiset kohdat kankaasta siveltimellä. Tämän jälkeen vahasin keltaiseksi jäävät pinnat ja jatkoin värjäystä oranssisista alueista ja jatkoin näin suunnitelmani mukaan. 

Viimeisenä värjäsin koko kankaan upottamalla sen mustanharmaaseen väriliemeen. Viimeinen värjäyskerta oli riski, koska liian heikko vahakerros ei estä mustaa väriä värjäämästä kangasta. Osittain riski toteutui, eli monet oranssit väripinnat sekoittuivat mustan kanssa ja vaakunan alaosan kuviorajat häipyivät. Silti vaakunasta tuli mielenkiintoinen ja varsin hauska esimerkki batiikkityöstä. Varsinkin yläreunan keltaisissa osissa näkyy hienoja vahan murtumisestä jääneitä värjäymiä, jotka ovat batiikille ominaisia.

Makrameepunottu kassi

Punontapajassa keväällä 2005 teimme paperinarusta kevyen kesäkassin. Kassi punottiin makramee-tekniikalla. Kassiosassa on käytetty toistuvaa kaksoistasosolmua. Naruja oikein kuljettamalla, kassiin muodostuu solmeilulla kauniita kukka-ympyräkuvioita. Kassin reunanauha ja olkahihnat on myös solmeiltu kaksoistasosolmulla niin, että solmun sisään jää paperinaruja, jotka tekevät niistä tukevammat ja kestävämmät.

Kireämpiä ja löysempia kaksoistasosolmuja.

Kassia oli oikein mukava tehdä ja se valmistui melko nopeasti. Käytettävyys on sitten ollutkin pieni ongelma. En ole ollut sellaista lähtöä, että olisivat tavarat pysyneet sisällä, joten on jäänyt käyttämättömäksi. Suunnitelmissa on kiinnittää sisäpuolelle kankainen vuori, ehkä täksi kesäksi :)


Metallilankapunonta

Tämän portfolion valmistuessa teen juuri parasta aikaa metallilankapunontaa. Tämä laji vaatii kolmiulotteista hahmotuskykyä, näppivoimia ja -näppäryyttä. Tutustumme pajassa slovakialaisiin ja ruotsalaisiin rautalankapunonta ja -taivutusperinteisiin ja valmistamme erilaisia koreja, lautasia, naulakoita, pannunalusia, roikottimia jne. Aloitimme työt peruskorista, jonka kokoa ja korkeutta voi säädellä työn edetessä. Kuvassa ensimmäinen muotopuoli kori, joka näyttää kyllä tästä kuvakulmasta oikein hyvälle.

Korin reunaan on tehty pikkusydämiä, eli rautalankaa on veivattu ensin spiraalille ja sitten väännelty sopivasti, jotta saadaan toistuvaa kaunista sydämellistä kuviota. Tämä osa työstä on erittäin vaikeä selittää, se pitää nähdä ja tehdä itse. Joku pajassa sanoikin, että älä ajattele minne olet kääntämässä ja miten, vaan tee, sieltä se tulee. Tämä pitää kyllä paikkansa, aivot käyvät ajoittain ylikierroksilla, kun yrittää hahmottaa silmillä ja ymmärtää aivoilla, miten tämä nyt pitää mennä.

Keskeneräiset työt

Ainahan joku jää kesken. En halunnut ohittaa näitä muutamaa keskeneräistä työtä, vaan päätin esitellä myös ne portfoliossani. Kaikista näistä töistä olen pitänyt, ne on suunniteltu käyttöön, ne ovat olleet tähän työn vaiheeseen mennessä aivan onnistuneita, mutta silti ne ovat jääneet kesken. En löydä niille mitään muuta yhteistä nimittäjää, kuin että niitä on ollut hidasta tehdä. Ne ovat jääneet nopeasti muiden töiden jalkoihin.

Neulakinnas

Esiäitien kädenjälki -pajassa lähdimme tutustumaan vanhoihin käsityötekniikoihin: karstaamiseen, värttinällä kehräämiseen, lautanauhoihin sekä neulakinnastekniikkaan. Paja oli valinnaispaja, jossa kokoontui innokkaita tekniikoista kiinnostuneita opiskelijoita eri ryhmistä. Pajassa oli heti lähtökohtaisesti erilainen tunnelma, kuin normaaleissa Näpsä-pajoissa. Keskeistä ei ollut valmistuvat uniikit ja käyttökelpoiset tuotteet, vaan itse tekeminen, tekniikoiden opettelu ja harjoittelu sekä perinteisiin menetelmiin tutustumiset.

Lähdimme heti pajan aluksi opettelemaan neulakinnastekniikkaa eli neulaamista, joka on eräänlaista verkkosolmimistekniikkaa, jossa lankaa pujotellaan itsensä ympäri muodostamatta kuitenkaan solmuja. Kudos ei purkaannu ja siitä syntyy melko paksu, mikä on varmasti ollut yksi syy siihen, että neulakintaat ovat olleet hyvin arvostettuja ja käytettyjä, vielä puikoilla neulottujen kintaidenkin yleistyessä.

Tekniikka on haastava ja aluksi opettelu oli erittäin työlästä. Tuli elävästi mieleen pienet hikiset kädet ja vanuuntuva villalanka peruskoulun alaluokilta, kun yritimme porukalla omaksua tekniikan ja saada sormet ja silmät oppimaan neulan ja langan kulku itsensä ympäri. Perimätietona meille kerrottiin, että aloitukset ovatkin kaikkein vaikeimpia - ennen vanhaan äidit antoivat tyttärilleen kapioissa muutaman valmiin neulakintaan aloituksen, jotta taito periytyisi.

Niinhän siinä sitten kävi, että omat kintaani ovat edelleen kesken. Hitaaksi tekniikan tekee erityisesti langan jatkaminen. Eli työtä tehdään katkaistulla langanpätkällä, jota on silloin tällöin jatkettava eli yhdistettävä langanpäät parsinneulan avulla toisiinsa. Opin tekniikan melko nopeasti, mutta se on melko hidasta, minkä vuoksi työ eteni omalle temperamentilleni liian hitaasti. Olen kuitenkin saanut kotona viimeisteltyä toisen kintaan ja aloitettua toisen, mistä olen hyvin tyytyväinen. Olen jatkanut kintaiden neulaamista joka talvi, jotta en unohtaisi tekniikkaa. Tämä pätkittäinen työstäminen tekee työn jäljestä hieman epätasaista, koska neulaamisen kireys vaihtelee joka kerta. Hitaasti mutta varmasti ne kuitenkin valmistuvat. :)

Pajan aikana kävimme Vapriikissa Pirkanmaan esihistoriaa esittelevässä näyttelyssä. Siellä saimme tutustua loimipainokangaspuihin ja kokeilla niilla kutomista. Loimipainoiset kangaspuut ovat vanhimpia tunnettuja kangaspuutyyppejä Euroopassa. Hyvä kuvaus kangaspuista ja niillä kutomisesta löytyy Neulanpistoja sormissani blogista. Kankaankudonnan termit ovat olleet minulle aina vaikeita ja koska olen kutonut hyvin vähän, oli tähän muinaiseen työskentelytapaan tutustuminen varsin eksoottista. Mietiskelimme yhdessä, kuinka joku on aikanaan keksinytkin tällaisen systeemin kankaan kudontaan.

Perusidea kudontaan on hyvin samanlainen, kuin tasokangaspuissa, tässä loimet roikkuvat vaan pystyssä ja niihin on sidottu nimensä mukaisesti painot. Kangasta kudotaan ylhäältä alaspäin ja kudonta tapahtuu seisten. Kangaspuiden sivupuut on asetettu nojalle esim. seinää vasten, joten kallistuskulman avulla loimipainot avaavat toisen viriön. Niisivarren kohottajien avulla viriötä vaihdellaan. Kude pujotetaan viriöön, viriö vaihdetaan ja kudetta lyödään joko käsin tai esim. kudontamiekalla eli tarkoitukseen sopivalla puukepillä.

Kokeilin pajan aikana myös värttinällä kehruuta. Valmistimme oman värttinän ja kehräsimme sillä pienen kokeilun. Lepereen eli karstatun villan sormissa pitäminen ja oikean otteen löytäminen oli vaikeaa. Langasta tuli eläväpintaista, kuin uudet trendilangat. Tämä kokemus opetti, että tekniikka on todellakin osattava, jotta langan laatu voi olla hienoa, ohutta ja paksuudeltaan yhdenmukaista. Mutta periaate tuli selväksi, kuten myös se, että paksumpia lankoja on saatu aikaiseksi useita kehrättyjä lankoja uudellen yhteen kerhäämällä.

Muistan omasta mummolastani jalalla poljettavan rukin, jolla leikimme. En nähnyt mummoni sillä koskaan kehräävän. Tämän kurssin aikana juttelin monista tekniikoista Esteri-mummoni kanssa ja hän kertoi omista kokemuksistaan eri tekniikoiden kanssa. Sain lukea myös Pielavesi-Keitele -lehdestä mummoni Inkeri-sisaresta, jota oli kehrääjätaiturina haastateltu vuonna 2007 ja pyydetty näyttämään kehräämisen mallia lukijoille. Näin esiäiteni kädentaidot tulivat minulle konkreettisesti tämän kurssin aikana läheisemmiksi.


Intialaisvaikutteinen kirjonta- ja tilkkutyö

 

Vuonna 2006 osallistuin tilkkutyöpajaan, jossa oli tarkoitus yhdistellä kirjontaa ja tilkkutöitä sekä ottaa vaikutteita töihin intialaisista kirjontatöistä mm. yhdistelimme kirjontaan pieniä peilipaljetteja. Lähdin tekemään pajassa tyynynpäällistä, jonka keskusta olisi kokonaan kirjottu ja joka kuva-aiheet olisivat intialaisvaikuttesesti eläimiä ja kasveja. Kirjoin kuvioita ketjupistoilla. Tämän kirjontatyön ympärille oli suunnitelu sitten melko yksinkertaisesti neliöistä koostuva tilkkutyö, joka loisi kirjontatyölle raamit.

Jouduin olemaan tästä pajasta töiden vuoksi useamman kerran pois, enkä saanut kirjontatyötä etenemään kotonakaan pajan aikana. Kokonaisen kangasalueen täyteen kirjominen on osoittautunut kovin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, koska työ etenee hitaasti. Olen tätäkin työtä tehnyt eteenpäin silloin tällöin, viimeksi tilkkutyöpajassa syksyllä 2010. Valmistumisaikataulua ei ole asetettu ja työ on prosessissa.