Veisto-oppia 1/2

Veistokirves ja mun leppälankku

Teroitetaan kirveet ja puukot, valitaan leppälankku ja aletaan hommiin. Tavoitteena yhdestä puusta veistetty kantele. Elämäni uskomattomin projekti on alkanut.

Näpsän syyskauden pajassa on tavoitteena veistää kannel perinnekanteleiden mallien mukaan. Itse valitsin malliksi viisikielisen pohjasta koverretun kanteleen, jonka malli on Pohjois-Savon suunnalta. Projekti kuulosti aluksi jopa liian kunnianhimoiselta, mutta luulo alkaa osoittautua vääräksi. Hyvässä opissa ja hyvillä eli terävillä välineillä veisto voi tuntua jopa helpolta.

Ryhmäläisistä osa taisi jänistää kuvauksen kuultuaan, kun vain neljä urhoollista uskaltautui Juhanan oppiin. Epävarmana ja epäuskoisina otettiin haaste vastaan ja alettiin hommiin. Perusteista toki piti lähteä liikkeelle - ensin opeteltiin teroittamaan puukot. Opittiin myös testaamaan kynteen, milloin puukko on terävä. Bye bye kynsilakat ja pitkät kynnet.

Kirveen jälki vuoltiin siistimmäksi

Homma on edennyt mun arvion mukaan noin puoliväliin. Runko on saanut sivumuotonsa, pohjan koverrus on käynnissä. Seuraavaksi muotoillaan kanteleen päät mm. kielten kiinnityspäässä oleva ponsi ja toiseen päähän porataan reiät kiristystapeille. Kiristystapit vuollaan sorvatusta vaahterapuisesta aihiosta. Kovaa hommaa, kovaa puuta.

Kiristystapit vuollaan puukolla vaahterapuusta.

Jouluun asti jatketaan. Silloin viimeistään kuullaan, todella kuullaan, olenko onnistunut projektissa.

Kovia kansia ja tyhjiä sivuja

Olen tehnyt kirjan tai oikeastaan kaksi. Niissä on kovat kannet ja tyhjät sivut. On outo tunne, kun avaa ensimmäisen kerran oman itse sitoman kirjan. Siinä se nyt rutisee ja ritiseen käsissäni liimauksen jälkeen. Ylpeänä katselen sen kopiopaperisia sidottuja sivuja. Ne ovat kauniita - tyhjänäkin.

Näpsän kirjansidontapaja oli ensimmäinen laatuaan minun kohdalla. Työskentely viivottimen ja millimetrimittausten kanssa ei taaskaan juuri innostanut, mutta kieltämättä lopputulokset olivat vaikuttavia. Kirja on aina kirja, on erityisen hienoa tehdä sellainen alusta loppuun itse.

Mummon kammarin seinät

Ensimmäinen kirjani on nimeltään Mummon kammarin seinät. Nimet kirjoille tulivat, koska järjestimme pajan lopuksi näyttelyn, johon kokosimme pajassa sidottuja kirjoja, altsuja sekä kirjansidontavälineitä. Näyttely oli avoinna Epilän käsityökeskuksella helmi-maaliskuussa 2013.

Mummon kammarin seinät sai kansiinsa kauniin tapettikankaan, joka on peräisin lapsuuden mummolan saunakamarin seinistä. Nyt se on muistona kirjani kansissa.

Tsädiön kirja

Sininen kirja on Tsädiön kirja - Olipa kerran Tsädiö. Siihen on tarkoitus kirjoittaa poikani mielikuvitusystävän Tsädiön hurjista seikkailuista. Tsädiö on kolmevuotias, hänellä on pieni lapsi, hän asuu Kangasalan puolella, pelaa suurella sydämellä ja on voittanut Barcelonan sekä nukkunut kahdeksaan, kun katsoi Juventuksen pelin. Tarinat ovat niin yllättäviä ja mielikuvituksellisia, että haluamme kirjoittaa ne ylös. Toivottavasti niistä tulee pojalleni mukava muisto lapsuudesta.

Pajassa työstettiin myös altsuja (altered books). Altsut ovat kiehtova työskentelytapa, jossa vanhoista kirjoista työstetään jotain muuta kuin kirja. Itse tein valokuvakehyksen. Pajassa syntyi myös monta salaluukkukirjaa, kelloa, rasiaa sekä kasseja, pusseja, koruja ja taittelukoristeita. Omasta kirjahyllystäni ei vain löydy kirjoja, joita haluaisin altsuksi uhrata. Divarilta pitää materiaaleja etsiä, onneksi materiaalia riittää ja edulliseen hintaan.

Pipat eli pipot

Tupsuja olla pitää.

Hyvä pipo on aika lämmittävä juttu. Olen nyt kaksi talvea yrittänyt neuloa ja virkata hyvää pipoa itselleni ja muille perheenjäsenille. Hankalaa on. Mallit ovat aina ihania, langoistakin tykkään, mutta usein on istuvuuden kanssa ollut pulmia. Liian suuria tuppaa tulemaan, kun vielä käytössä venyvät.

Tytär on tykästynyt äidin luomuksiin ja on tänä talvena osannut jo pyytää uutta pipoa. Tuo virkattu raidallinen tupsupipo on tämän talven pipoja. Pipo sai innostuksensa ihanista nono lifestylen ihanista, tyylikkäistä virkatuista pipoista. Lankana oli Novitan Isoveli. Melko hyvä tuli ihan koukkutuntumalta ja mallipäähän sovittelemalla. Käytössä näyttää venyvän, eli tiukempi pitäisi alkuun olla.

Vaaleanpunainen ihanuus on oma lempparipiponi. Sen malli on Suuri käsityö -lehdestä 8/2010. (Samassa lehdessä muuten muitakin ihania pipomalleja!) Lankana oli Grönhöjn Peru Wool. Liian suuri tuli tuostakin, mutta ihana silti käytössä. Pienen takataitoksen jälkeen pipo keikkuu ja pysyy mukavasti päässä. Reikäinen neule ei ole tuulisimpina päivinä parhaimmillaan, muulloin lämmittää juuri sopivasti.

Nyt on koukun varressa samanlainen virkattu pipo poikaselle ja mies taitaa saada Peru Wool:n ruskeasta langasta jonkun reuhkan.