Keskeneräiset työt

Ainahan joku jää kesken. En halunnut ohittaa näitä muutamaa keskeneräistä työtä, vaan päätin esitellä myös ne portfoliossani. Kaikista näistä töistä olen pitänyt, ne on suunniteltu käyttöön, ne ovat olleet tähän työn vaiheeseen mennessä aivan onnistuneita, mutta silti ne ovat jääneet kesken. En löydä niille mitään muuta yhteistä nimittäjää, kuin että niitä on ollut hidasta tehdä. Ne ovat jääneet nopeasti muiden töiden jalkoihin.

Neulakinnas

Esiäitien kädenjälki -pajassa lähdimme tutustumaan vanhoihin käsityötekniikoihin: karstaamiseen, värttinällä kehräämiseen, lautanauhoihin sekä neulakinnastekniikkaan. Paja oli valinnaispaja, jossa kokoontui innokkaita tekniikoista kiinnostuneita opiskelijoita eri ryhmistä. Pajassa oli heti lähtökohtaisesti erilainen tunnelma, kuin normaaleissa Näpsä-pajoissa. Keskeistä ei ollut valmistuvat uniikit ja käyttökelpoiset tuotteet, vaan itse tekeminen, tekniikoiden opettelu ja harjoittelu sekä perinteisiin menetelmiin tutustumiset.

Lähdimme heti pajan aluksi opettelemaan neulakinnastekniikkaa eli neulaamista, joka on eräänlaista verkkosolmimistekniikkaa, jossa lankaa pujotellaan itsensä ympäri muodostamatta kuitenkaan solmuja. Kudos ei purkaannu ja siitä syntyy melko paksu, mikä on varmasti ollut yksi syy siihen, että neulakintaat ovat olleet hyvin arvostettuja ja käytettyjä, vielä puikoilla neulottujen kintaidenkin yleistyessä.

Tekniikka on haastava ja aluksi opettelu oli erittäin työlästä. Tuli elävästi mieleen pienet hikiset kädet ja vanuuntuva villalanka peruskoulun alaluokilta, kun yritimme porukalla omaksua tekniikan ja saada sormet ja silmät oppimaan neulan ja langan kulku itsensä ympäri. Perimätietona meille kerrottiin, että aloitukset ovatkin kaikkein vaikeimpia - ennen vanhaan äidit antoivat tyttärilleen kapioissa muutaman valmiin neulakintaan aloituksen, jotta taito periytyisi.

Niinhän siinä sitten kävi, että omat kintaani ovat edelleen kesken. Hitaaksi tekniikan tekee erityisesti langan jatkaminen. Eli työtä tehdään katkaistulla langanpätkällä, jota on silloin tällöin jatkettava eli yhdistettävä langanpäät parsinneulan avulla toisiinsa. Opin tekniikan melko nopeasti, mutta se on melko hidasta, minkä vuoksi työ eteni omalle temperamentilleni liian hitaasti. Olen kuitenkin saanut kotona viimeisteltyä toisen kintaan ja aloitettua toisen, mistä olen hyvin tyytyväinen. Olen jatkanut kintaiden neulaamista joka talvi, jotta en unohtaisi tekniikkaa. Tämä pätkittäinen työstäminen tekee työn jäljestä hieman epätasaista, koska neulaamisen kireys vaihtelee joka kerta. Hitaasti mutta varmasti ne kuitenkin valmistuvat. :)

Pajan aikana kävimme Vapriikissa Pirkanmaan esihistoriaa esittelevässä näyttelyssä. Siellä saimme tutustua loimipainokangaspuihin ja kokeilla niilla kutomista. Loimipainoiset kangaspuut ovat vanhimpia tunnettuja kangaspuutyyppejä Euroopassa. Hyvä kuvaus kangaspuista ja niillä kutomisesta löytyy Neulanpistoja sormissani blogista. Kankaankudonnan termit ovat olleet minulle aina vaikeita ja koska olen kutonut hyvin vähän, oli tähän muinaiseen työskentelytapaan tutustuminen varsin eksoottista. Mietiskelimme yhdessä, kuinka joku on aikanaan keksinytkin tällaisen systeemin kankaan kudontaan.

Perusidea kudontaan on hyvin samanlainen, kuin tasokangaspuissa, tässä loimet roikkuvat vaan pystyssä ja niihin on sidottu nimensä mukaisesti painot. Kangasta kudotaan ylhäältä alaspäin ja kudonta tapahtuu seisten. Kangaspuiden sivupuut on asetettu nojalle esim. seinää vasten, joten kallistuskulman avulla loimipainot avaavat toisen viriön. Niisivarren kohottajien avulla viriötä vaihdellaan. Kude pujotetaan viriöön, viriö vaihdetaan ja kudetta lyödään joko käsin tai esim. kudontamiekalla eli tarkoitukseen sopivalla puukepillä.

Kokeilin pajan aikana myös värttinällä kehruuta. Valmistimme oman värttinän ja kehräsimme sillä pienen kokeilun. Lepereen eli karstatun villan sormissa pitäminen ja oikean otteen löytäminen oli vaikeaa. Langasta tuli eläväpintaista, kuin uudet trendilangat. Tämä kokemus opetti, että tekniikka on todellakin osattava, jotta langan laatu voi olla hienoa, ohutta ja paksuudeltaan yhdenmukaista. Mutta periaate tuli selväksi, kuten myös se, että paksumpia lankoja on saatu aikaiseksi useita kehrättyjä lankoja uudellen yhteen kerhäämällä.

Muistan omasta mummolastani jalalla poljettavan rukin, jolla leikimme. En nähnyt mummoni sillä koskaan kehräävän. Tämän kurssin aikana juttelin monista tekniikoista Esteri-mummoni kanssa ja hän kertoi omista kokemuksistaan eri tekniikoiden kanssa. Sain lukea myös Pielavesi-Keitele -lehdestä mummoni Inkeri-sisaresta, jota oli kehrääjätaiturina haastateltu vuonna 2007 ja pyydetty näyttämään kehräämisen mallia lukijoille. Näin esiäiteni kädentaidot tulivat minulle konkreettisesti tämän kurssin aikana läheisemmiksi.


Intialaisvaikutteinen kirjonta- ja tilkkutyö

 

Vuonna 2006 osallistuin tilkkutyöpajaan, jossa oli tarkoitus yhdistellä kirjontaa ja tilkkutöitä sekä ottaa vaikutteita töihin intialaisista kirjontatöistä mm. yhdistelimme kirjontaan pieniä peilipaljetteja. Lähdin tekemään pajassa tyynynpäällistä, jonka keskusta olisi kokonaan kirjottu ja joka kuva-aiheet olisivat intialaisvaikuttesesti eläimiä ja kasveja. Kirjoin kuvioita ketjupistoilla. Tämän kirjontatyön ympärille oli suunnitelu sitten melko yksinkertaisesti neliöistä koostuva tilkkutyö, joka loisi kirjontatyölle raamit.

Jouduin olemaan tästä pajasta töiden vuoksi useamman kerran pois, enkä saanut kirjontatyötä etenemään kotonakaan pajan aikana. Kokonaisen kangasalueen täyteen kirjominen on osoittautunut kovin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, koska työ etenee hitaasti. Olen tätäkin työtä tehnyt eteenpäin silloin tällöin, viimeksi tilkkutyöpajassa syksyllä 2010. Valmistumisaikataulua ei ole asetettu ja työ on prosessissa.